tiistai 22. joulukuuta 2015

Meidän keittiö

Melkein vuosi asumisen jälkeen en ole vielä esitellyt meidän keittiötä täällä blogin puolella. Nyt joulun alla sattui kerrankin niin, että a) olin kotona valoisaan aikaan b) meillä ei ollut vieraita käymässä ja c) keittiökin oli siisti. Tässä siis muutamat kuvat, ainakin itselleni muistoksi!

Keittiö oli isoin miinus listassamme, kun pohdimme, ostammeko tämän talon vai emme. Olisin tahtonut ruokapöydän hiukan erilleen keittiöstä, ei ole kivaa tuijotella tiskiallasta kahvipöydästä. Lisäksi tiesimme heti alunperin, etteivät yhdellä seinällä olevat keittiönkaapit ja tuo määrä työtasoa mitenkään tule riittämään meille. Keittiö oli kuitenkin tilava ja valoisa, ja talon miinukset olivat kaikenkaikkiaan niitä plussia pienemmät, joten tännehän sitä sitten päädyttiin.


 Keittiössä on hyvin tilaa isolle ruokapöydälle, ja juhlissa laitamme pöytään vielä yhden jatkopalan ja hyvin mahtuu. Ikean pöytä on kulkenut mukanamme jo viidessä kodissa, samoin tuolit: enpä olisi arvannut ensimmäisessä opiskelijakaksiossamme, että kalusteet palvelevat meitä vielä lähes kymmenen vuoden päästä ja että edelleen pidän niistä niin paljon! Lukuisista muutoista ja äärettömistä istumistunneista huolimatta sekä pöytä että tuolit ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Tällaista sen Ikea-laadun kuuluisi ollakin!


Keittiön riittämätöntä säilytystilaa ratkoimme hankkimalla Ikeasta tuon vasemmalla olevan vitriinkaapin, joka onkin ollut aivan loistohankinta: kaappi vetää sisuksiinsa mielettömän määrän tavaraa juhla-astioista vaakaan ja leipäkoneeseen!

Laskutilaa olemme väliaikaisesti kehitelleet mummolta perimästäni senkistä ja tuosta pienestä valkoisesta pöydästä, mutta joskus olisi tarkoituksena hankkia tuohon ikkunan alle ihan kunnon pitkä taso, joka olisi samaa materiaalia keittiön muiden tasojen kanssa... mikä siis tarkoittaa myös tuon olemassaolevan tason vaihtoa, en oikein tahtoisi ostaa tuota meille lisää.


 Jos saisin pari tonnia keittiön rempparahaa, tietäisin kyllä sille sijoituskohteet. Vaihtaisin nuo ovet meille paremmin sopiviin ei-noin-kiiltäviin ja laatoittaisin välitilan uudestaan, tasojen vaihdon lisäksi. Ja jos rahaa olisi vähän enemmän, niin vaihtaisin tuon keraamisen lieden: sen säätönappulat ovat luvattoman hankalat. Uuni ja tiskikone sentään toivat niin kuin pitääkin.


 Pienistä kehitysehdotuksista huolimatta tämä on ihan hyvä keittiö ja mukautuu kyllä, joten kuten, meidän perheen tarpeisiin: tuo uusi vitriinikaappi auttoi paljon asiaa, nyt astiat mahtuvat kaappeihin ilman tetriksen pelaamista!

Olen myös huomannut pitäväni tästä tupakeittiö -mallista, vaikka aluksi sitä epäilinkin: kaikki mahtuvat, vaikka vieraita olisi enemmän, ja Ellun touhutessa tai katsellessa telkkaria aikuinen voi puuhata tai seurustella keittiössä ja on silti läsnä. Ja näin joulun aikaan on kiva, kun sohvalle näkyvät keittiön jouluvalot tai adventtikynttilät, ja keittiön pöydän ääreen taas joulukuusi.

Tykkäättekö te keittiöistänne?

3 kommenttia:

  1. Musta teidän keittiö näyttää oikein ihanalta ja tilavalta. Tykkään siis kovin. :D

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis keittiö :) Niin kotoisa ja tunnelmallinen. :)

    VastaaPoista
  3. Miä tykkään taas teidän keittiöstä! Miusta on ihanaa, että keittiö on yhteydessä olkkariin, niin voi samalla seurustella vieraiden kanssa. Meiän keittiötä vihaan.. Tai ei se keittiö olekaan, vaan keittokomero. Liian ahdas, ainakin miulle. Ja samaan keittiöön pitäisi joskus mahtua mies ja yks karvakasa. Yleensä karvakasa häädetään keittokomerosta ulos, koska muuten se jää alle, kun pitää joka paikka mukamas nuuskuttaa ;) Mutta seuraavaan asuntoon ainakin tietää, mitä haluaa! Kenties tää yksiö alkaa olla kohta historiaa.. ;)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!