lauantai 6. helmikuuta 2016

Miten nyt menee?

Kiitos kaikille onnitteluista! <3

Onnittelujen lomassa muutama toivoikin, että homma olisi tällä kertaa sujunut helpommin kuin Ellua odottaessa. Silloinhan oksensin ensimmäiset viikot päivät läpeensä, sen jälkeen illat läpeensä, ja aamuisin aina viimeiselle kolmannekselle saakka. Yh.

Ja onhan tämä mennyt helpommin. Ei helposti, mutta helpommin. Pahoinvointi löysi miut taas aika varhain, mutta se pysyi jotenkuten aisoissa. Juuri joululoman alla jouduin olemaan yhden päivän sairaslomalla, ja sitten sattuivatkin pahimman pahoinvoinnin aikaan juuri sopivasti joulunpyhät ja -lomat. Ellulle oli seuraa ensin sukulaisista ja sitten lomailevasta miehestä. Tammikuussa miunkin olo oli jo parempi, ja vaikka suussa maistui edelleen kissan hiekkalaatikolta, selvisin vain yhdellä sairaslomapäivällä. Iltaisin (eli neljästä eteenpäin) olen ollut kuin nukkuneen rukous. Viikonloppuisin olemme vältelleet koko päivän menoja, että saan nukkua päiväunet: kolmekin tuntia on mennyt kevyesti.

Olen ollut maailman huonoin äiti. Kun päivän virkeimmät hetket ovat menneet töissä, olen kotona lähinnä maannut sohvalla tai sängyssä kerjäten mieheltä milloin mandariineja, milloin purkkaa. Kaikki virkeyden puuskat olen käyttänyt Ellun kanssa ja lukenut, pelannut pelejä tai raahautunut kirjastoautolle salaa yökkien tai saattajaksi taaperojumppaan yrittäen purkalla hävittää kissanpeen maun suustani. Eli on niitä hyviäkin hetkiä ollut, mutta kyllä tämä välillä on ollut juuri sitä, mitä pelkäsin ja miksi lasten ikäero meillä tulee näinkin pitkäksi.

Jos ei oteta huomioon morkkista siitä, että olen ollu Ellulle maailman paskin äiti, ovat tunnelmat olleet paljon paremmat kuin Ellun alkuraskaudesta. Silloin olin samaan aikaan huumaavan onnellinen että hermoromahduksen partaalla: pelkäsin keskenmenoa melkein hysteerisesti ja pahoinvointia oli todella rankkaa jaksaa, kun ei voinut olla varma, onko mahassa mitään elämää kuitenkaan. Tällä kertaa haimme alkuraskauteen varmuutta yksityiseltä ja varhaisraskauden ultrasta: 120 euroa oli pieni hinta siitä, että saimme viikolla 7 nähdä pienen sykkivän sydämen oikeassa paikassa. Vaikka senkin jälkeen keskenmenon riski on tietenkin olemassa, muuttui miun oma henkinen olo paljon paremmaksi ja kestin voimakastakin pahoinvointia paremmin, kun tiesin kaiken olevan kunnossa: ehkä tämä yökkivä ja väsynyt kroppani kuitenkin tietää, mitä tehdä.

Ellu oli sairaana kun raskausviikolla 12 oli ensimmäinen julkisen puolen ultra, joten mies ei päässyt mukaan ultraan. Se oli todella harmi, mutta minkäs teet, meidän ainoa hoitoapumme kun on oikeastaan päiväkoti. Kävin sitten ultrassa yksin ja vaikka en yleensä liikutu ultrista ja muista, huomasin kuitenkin tippa linssissä tuijottelevani maailman suloisinta pientä takaraivoa. Sainkin tuijotella sitä hyvän tovin, koska pieni ei mitenkään olisi jaksanut kääntää kylkeään niskaturvotuksen mittaamiselle suotuisaan asentoon. Sain hyppiä, yskiä ja juoda vettä, ennen kuin mitat vihdoin saatiin otettua: kaikki oli kunnossa.

Koska olemme muuttaneet tässä raskauksien välissä, kuulun vähän yllättäen nykyään toisen neuvolan piiriin: Elluhan on jatkanut asiakkuuttaan vanhassa neuvolassa ja käsitin, että miekin voisin halutessani jatkaa. No, nyt en valita yhtään, sain nimittäin maailman ihanimman terkkarin tuolla uudessa neuvolassa, jämptin, asiallisen, mutta huumorintajuisen lähempänä eläkeikää kuin täysi-ikäisyyttä olevan rouvan. Tuli heti sellainen olo, että olen hyvissä käsissä. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi edellinen, ei-ihan-ongelmaton raskaus asiallisen kannustavasti, mutta realistisesti, samoin synnytys ja imetys. Kerroin epäluuloistani Ellun synnytyksen hoitanutta lääkäriä kohtaan ja pettymyksestäni saamaani imetysohjaukseen yhtään missään, ja miut kohdattiin kerrankin ihan järkevänä ihmisenä. Jäi sellainen olo, että hyvä tästä tulee.

Ellu ei tiedä raskaudesta vielä, eikä tarvitsekaan. Elokuuhun on kovin pitkä aika, ja hiukan olemme ajatelleet uutisen pimittämistä pääsiäisen tienoille, jolloin on seuraava ultra. Tai no, katsotaan, jos jokin syy tai tilaisuus sattuu tulemaan vastaan... Vielä en ole halunnut kertoa, koska Ellu nohevana tyttönä vetäisi äidin kipeyden varmasti vauvan syyksi, ja se olisi vähän turhan ikävä alku. Jaaaaa toisekseen Ellu jakaisi varmasti iloisena uutisen päiväkodissa ja kaikissa harrastuksissa, ja vaikkei tämä nyt mikään salaisuus olekaan, ei sitä ihan vielä tarvita.

Toisesta raskaudesta ei ole tullut oltua yhtä pökerryttävän onnellinen ja hurmioitunut kuin ensimmäisestä. Joudun tarkastelemaan raskausviikkoja puhelimen aplikaatiosta ja pakottamaan itseni kirjoittamaan jotain raskausvihkooni, jollaista pidin myös Ellun aikana. Hankintojakaan ei paria kestovaippaa lukuunottamatta ole tehty. Toisaalta tämä toinen kerta on paljon mukavampi, kun vielä tietää ja muistaa, mitä missäkin kohtaa tapahtuu eikä ole koko ajan huolissaan (ihan) kaikesta. Sitä osaa myös olla paljon luottavaisempi omiin kykyihinsä niin raskaanaolijana, synnyttäjänä kuin äitinäkin, samoin puolisoonsa niin miehenä kuin vanhempanakin.

Raskauden toisen kolmanneksen luvataan olevan energinen. Nyt alkaa tosiaan tuntua siltä, että lisää virtaa alkaisi löytyä: eilen valvoin kymmeneen (wuhuu!) ja tänään en ole nukkunut edes päiväunia. ;) Ällötyskin on vähentynyt, vaikkei ihan täysin poissa olekaan. Nyt toivon, että selviän suht terveenä kevään flunssakaudesta ja saisin nauttia tästä vähän pirteämmästä olosta.

Vielä kerran, kiitos onnitteluista. <3 Olette ihania!

14 kommenttia:

  1. Olipa kattavat kuulumiset, ihanaa! :) Kivaa että olet saanut kivan terkkarin ja aika hyvinhän tuo jos nyt jo ekat hankinnat tehty kun mä ostin sen yhden vaatesetin tässä viikkojen 30 paremmalla puolella :D On jäänyt kyllä niin eriarvoon tämä toka raskaus mut ehtiihän tässä pari viikkoa vielä innostua ja shoppailla ;) Vaikka jätän kyllä mielellääm shoppailut siihen kun tiedän ostaako vaaleansinisiä vai -punaisia juttuja :) hih. Halauksia vielä sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaippoja. :D Olis edes vaatteita tai muuta ihanaa! :D

      Miekin jemmaan vaateostoksia siihen asti, että jos sukupuoli selviäisi ultrassa. Jos ei, niin sitten onkin vähän ongelma.... Kivoja unisexejä vaatteita on aika vähän, jos ei innostu uusretrosta.

      Poista
  2. Ihanaa että virtaa alkaa löytyä. :) Alkuraskaus on kyllä melkoista, varsinkin jos on kovasti pahoinvointia. Itse olen tytöistä voinut niin paljon pahemmin kuin pojista.
    Kiva kuulla että kohdalle osui ihana terkkari. Mulla oli sijainen koko odotusajan ja olihan hän mukava, mutta mikään ei voita oikeaa terkkaa.
    On kyllä ihana päästä seuraamaan odotustasi.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen voinut huonosti, mutta kuitenkin VÄHÄN vähemmän huonosti kuin Ellusta. Mitähän se sitten tarkoittaa? :D

      Poista
  3. Huh tsemppiä vielä loppuaikaan, kyllä se virta toivottavasti palaa!

    Sinulle löytyy myös haaste mun blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta haasteesta!! <3

      "Loppuaika" kuulostaa kovin kaukaiselta. :D

      Poista
  4. Ihanaa että raskaus on ollut hieman helpompi nyt! <3 Toivon sinulle virtapiikkiä ja energiaa tuleviin raskausviikkoihin! :)Niin ja unohda heti itsesyytökset! Annat Ellulle parhaimman lahjan kun hänestä tulee isosisko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, sitä samaa miekin toivon! Onneksi nyt suunta vaikuttaa olevan vähän edes ylöspäin!

      Katsotaan, Ellu voi olla tästä lahjasta tulevina vuosina vielä montaa mieltä... :D

      Poista
  5. En ole ehtinyt viime aikoina lueskella oikein blogeja ja vau, mitä uutisia täältä löytyikään! ONNEA! :) Ihan hirmuisesti tsemppiä ja jaksamista raskauteen!

    VastaaPoista
  6. Ihana niin lukea raskaudestasi kun vuosi sitten olin itse samassa vaiheessa. Ja nyt pieni jo ryömii vauhdikkaasti.

    Niinkuin Selina jo tuossa ylempänä sanoi, niin unohda itsesyytökset. Loppujen lopuksi Ellu ei muistakaan sitä aikaa, kun äiti oli huonompana ja väsynyt. Hän tulee kuitenkin saamaan yhden elämän tärkeimmistä ihmissuhteista, pikkusiskon tai -veljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin miekin toivon, että ei tästä mitään traumaa jää. Ja onhan Ellulla ollut koko ajan ihana ja aktiivinen isä, ja miekin olen välillä edes yrittänyt osallistua.

      Hui, tulevaisuudessa meilläkin voi olla pieni ryömijä! Uskomatonta!

      Poista
  7. Ihanan rehellistä tekstiä <3 Ja usko pois, siä et oo paska äiti missään nimessä Ellulle. Tuo vaihe ei kestä onneks loputtomiin ja tuskin Ellu siitä traumatisoituu. Hyvä äiti siä oot, ainakin miun silmissä <3 Jos vain ikinä osais olla puoliksikaan nii hyvä äiti ku siä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyys on hyve, kannustan kaikkia ehkäisemään ja miettimään tarkasti lisääntymistä... :D

      Voi siua. Pöhpöh. <3

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!