maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kasvisruokaa ja lapsityövoimaa

Olen saanut keittiöön uuden, innokkaan kodinkoneen, taaperokokoisen kasvistenpilkkojan! Oikein näppärä kapistus, hiukan vahdittava toki, mutta tekee parempaa jälkeä kuin aiempi halpissilppurini. ;)


Olen aiemminkin kertonut, että meillä syödään paljon kasvisruokia. Olemme sen verran ituhippejä, että mielestämme ihmisen ei tarvitse syödä niin paljon liharuokaa, kuin mitä yleensä syödään, eikä se ole terveellistäkään. 

Ennen Ellun syntymää söimme miehen kanssa paljon kasvisruokaa, teimme erityisesti soija- ja papuruokia ja erilaisia tomaattipohjaisia kasviksia. Ruokalistaamme tuli enemmän liha- ja erityisesti kalaruokia Ellun myötä, mutta jotain kasvisruokaa meillä kuitenkin syödään useamman kerran viikossa, ja niihin liharuokiinkin tyrkätään aika usein lisäksi porkkanaa, tomaattia tai vaikka maissia. Ellu on kasvanut tähän eikä turhia nyrpistele, tosin kyllä hänelle kunnon pihvikin maistuu. Ja erityisesti nakki ja makkara.

Ellun herkkuja
Soijarouhe-tomaattikastike ja soiharouheesta tehty makaronilaatikko maistuvat Ellullekin, samoin kasvissosekeitot, porkkana-hernekeitto ja uunipuurot. Pinaatti- ja porkkanaletut sekä kasvispyörykät ovat Ellun lempiruokia. Linssikeitto ja -kastike herättävät hiukan enemmän kulmien kohottelua, mutta nekin kyllä syödään. Kasvislasagne ja muut ruuat, missä kasvikset ovat pehmeitä, eivät sen sijaan oikein tee kauppaansa (poikkeuksena porkkana, herneet ja maissi): niitä on joskus tarjolla, mutta yleensä tarjoan Ellulle raakana ne kasvikset, jotka itselleni ja miehelle paistan pannulla.

Kaalia.  Namnamnam.
Itselläni tökkivät nyt tällä hetkellä pahemman kerran tomaatti ja jäävuorisalaatti. Sama oli Ellua odottaessani. Sen sijaan himoitsen kaikkia kaaliruokia ja kesäkurpitsaa, namnam, ja tekaisinkin mielitekooni Ellun avustuksella kasvispaistoksen halloumilla. Jälkkäriksi vedettiin mansikoita. Taaperosilppuri hoiti melkein kaiken pilkkomisen sen jälkeen, kun mie olin ensin vetäissyt kasvikset isoiksi suikaleiksi. 

Mitä teillä syödään? Ja onko teillä minikokoisia kodinkoneita? 

8 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy A-muru merkkinen pilkkoja! ;) Meillä syötiin tänään jauhelihakeittoa, joka maistui yllättävän hyvin nykyisin nirsoilevalle leikki-ikäisellemme! Myös raa'at porkkanat ja paprika ovat täällä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa näppärältä mallilta pilkkojalle. :D Ja jauhelihakeitto, tuo kaikkien lastenlempiruoka, kasvikset häviävät huomaamatta!

      Poista
  2. Minä en vielä uskalla antaa veistä, mutta eiköhän me kohta sitäkin aleta harjottelee :D Päiväkodissa on opetellut jo hienosti leikkaamaan saksilla, vaikka siellä on sellasia taaperon käteen sopivia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tuollainen oikeasti terävä veitsi ilmestyi kuviouhin vasta ennen joulua, eli Ellun ollessa 2v7kk. Sitä aiemmin olisi voinut lähteä vaikka sormi. :D

      Poista
  3. Taitava Ellu.♥ Meillä Ainolla on vielä niin paljon vauhtia ettei veistä olla käytetty kuin yhdessä niin että molemmat pidetään siitä kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä hommissa maltti on valttia!

      Poista
  4. Mistä löysit moisia mansikoita? :) Meillä aika vähän syödään kasviksia miehen kanssa yhdessä, mut miä itekseen kyllä vedän kaikenlaista nassuuni. Parsakaalia ja majoneesia, ihan mieletön yhdistelmä! Salaattia pitäisi tehdä useammin, mut se aika usein meinaa tuppaa unohtumaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlistä, siellä oli myös mustikoita. :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!