keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Koti-esittely: harmaa makuuhuone

Kotiesittelyssä vuorossa makuuhuone!

Koska  blogiin on liittynyt pari uutta lukijaa (tervetuloa!), kerrottakoon, että muutimme tähän nykyiseen kotiimme vuosi sitten. Talo oli silloin täysin uusi ja täällä oli kaikki pintamateriaaliratkaisut ja esimerkiksi kaapistot jo valmiina. Kaikki ei siis siksi ole  ihan-niin-mieluista, mutta jo ennen muuttoa tapetoimme jokaisesta huoneesta tehosteseinät uusiksi ja mielessä on paljon kaikenlaisia pieniä muokkauksia, joita sitten ajansaatossa tehdään.

Makuuhuoneen tapetti oli ensimmäinen, jonka ostin. Laitoin rautakaupasta miehelle kuvan kännykkäkameralla ja sain kuin sainkin sille hyväksynnän! Pohjaväri on hivenen kiiltävä hopeanharmaa ja kuvio on miusta mielenkiintoinen: joillain muilla väreillä tämän voisi kuvitella vanhaan taloon, mutta näillä väreillä tämä sopii juuri meille.

Kun muutimme tähän, olin varma, että saan nyt ihanan makuuhuoneen. Noh, eipä se ihanaksi muuttunut - kaikki oli jotenkin niin väärin ja huone vaikutti epätoimivalta eikä kovin viihtyisältä. Harkitsin jo uuden sängyn ostoa, kunnes päätimme hetken mielijohteesta kokeilla kääntää sängyn toiselle seinälle: ja heti auttoi! Olin ajatellut, että sängynpääty ikkunan edessä on täysin typerä, mutta hyvinhän se tuohon sopii. Huoneeseen tuli paljon enemmän tilantuntua ja pidän siitä, miltä makuuhuone nyt näyttää olohuoneestapäin katsottuna.

Makuuhuone olohuoneesta katsottuna
Pellavapäiväpeitto ja harmaat koristetyynyt ovat Ellokselta (kiiiitos Ellos kun järkkäätte välillä hurjan hyviä alennusmyyntejä!), matto Prismasta, koristetyynynpäälliset H&M -homesta ja verhotkin Ellokselta. Meillä tykätään harmaasta. :D Sänky on ostettu vuosia sitten Ikeasta, sieltä ovat myös rullaverhot ja telkkarin alla olevat lipastot, jotka olen maalannut ja vaihtanut niihin sekalaiset vetimet.




Noita liukuovikaapistoja meillä on, toki peililasilla, jokaisessa huoneessa. En erityisemmin pidä niistä vaikka ne näppäriä ovatkin. Haaveilen, että kunhan nuorempi ipana hamassa tulevaisuudessa muuttaa pois meidän huoneesta, tulee tuohon perusoven tilalle ikkunalliset pariovet, jollaisista olen haaveillut jo aiemmissa asunnoissa.


Heti ovesta oikealla on nykyään meillä ennen eteisessä ja sitä ennen Ellun huoneessa palvellut lipasto, sen sisuksissa on taas pikkiriikkisiä vauvanvaatteita odottamassa elokuuta. Olen vähän miettinyt sen yläpuolelle peiliä tai vanhoista ikkunankehyksistä tehtyä valokuvakehystä, tai että kiinnittäisin kattoon siimat ja niistä roikkumaan oksan, johon voisi ripustella vaikka kaulakoruja tai suloisimmat niistä pikkuriikkisistä vauvanvaatteista, mutta pitää nyt vielä miettiä. Säilytyslaatikossa on vilttejä.


Pentikin pöytävalaisimet ovat olleet meillä jo useammassa asunnossa (tässä edellisessä), olen saanut ne mieheltä syntymäpäivälahjaksi. Niiden varjostimet olivat ennen ruskeat ja epämiellyttävän laikukkaiksi haalistuneet, mutta taiteilin niihin spray-liiman ja kuumaliiman avulla uudet päälliset.  Muuttuivat heti paljon mieluisimmiksi - olen siis säästänyt tässä viime aikoina satasia, kun emme"tarvinneetkaan" uutta sänkyä emmekä yöpöydän valaisimia. ;)

Olen hiukan miettinyt erään vanhan tuolin kunnostamista ja sijoittamista makkariin, mutta muuten olen tuohon huoneeseen nyt aika tyytyväinen, samoin mies. Jännää, millainen vaikutus niinkin pienellä jutulla kuin saman vanhan huonekalun uudella paikalla voi olla!

Mitäs tykkäätte?

12 kommenttia:

  1. Ihana värimaailma ja viihtyisä makuuhuone. :) Ja sänky istuu tuolle paikalle todella hyvin. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan hillittyä muttei perus valkoista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillä harmaa on uusi valkoinen. :D

      Poista
  3. Kaunista ja tasapainoista! Minä näen sieluni silmin jo ne uudet pariovat vaatekaappissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Pariovia odotellessa. Jokohan ne saisi vuoden päästä kesällä...

      Poista
  4. Oiij ihanan tyylikästä! Tuo sänky on upea! Se sopisi täydellisesti myös meille, sitten meillä olisi Liltsun kanssa samanlaiset sängyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee. :D Miekin tykästyin tähän nyt uudelleen, kun tämä on toisin päin. Ja Ellun mielestä tuo jalkopääty on mitä parhain kiipeilypaikka!

      Poista
  5. Teillä on niin seesteistä ja kaunista. <3

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää! Meillä miehellä on joku ajatusvamma, että sänkyä ei voi laittaa ikkunan eteen. Mulla Lahden asunnossa oli ja se oli oikein kiva niin. Niin kuin näyttää teilläkin olevan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aiemmissa asunnoissa pariin otteeseen ollut (niissäkin makkareissa ollaan kyllä aina aloitettu laittamalla sänky seinustalle ja sitten parin kuukauden päästä käännetty sitä), mutta nyt tuo sängynpääty hiukan arvelutti.

      Siekin olet asunut Lahdessa! Rn tiennytkään. :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!