torstai 23. kesäkuuta 2016

Näin se kesäloma toimii


Onnekas mie. Ehdin viettää melkein kuukauden pituisen kesäloman ennen äitiyslomaa, jolla ehtinen löllötellä kuukauden ennen vauvan syntymää. Mahtavaa!

Miulla oli tälle lomalle vaikka mitä toiveita, parin pienen reissun lisäksi kaikenlaista pientä kivaa. Halusin kirjastoon ja puistoihin Ellun kanssa, syödä jätskiä, leipoa ja tehdä hilloa.. Kotona odotteli lisäksi muutama pikkuprojekti loppuunsaattamista.


Kuten kuvista näkyy, olen ehtinyt vaikka mitä! Tärkeintä on ollut saada viettää kiireetöntä aikaa Ellun ja miehen kanssa, ja olemme myös tavanneet kavereita, joita emme työntäyteisen kevään aikana paljoa ehtineet nähdä. Sukulaisiakin on morjestettu ja olemme Ellun kanssa olleet jo kahdesti yökylässä. Viime yönä nukuimme siskonpedissä papan luona - kahdeksi herkköuniseksi nukuimme ihmeen hyvin! Tämä olikin muuten eka kerta koskaan, kun olen viettänyt Ellun kanssa yön samassa sängyssä, hassua!

Ellukin on selvästi nauttinut lomasta, tosin on hän jo pariin kertaan ilmoittanut, että voisi mennä taas huomenna päiväkotiin.. Hups. Lomaa olisi kuitenkin edessä vielä yli kaksi kuukautta.


Tämä kesänvietto vauva vatsanahan sisäpuolella on sen verran kivaa ja rentoa, että itsekkäästi toivon ipanan pysyvän mahassa lasketun päivän tienoille. Eihän sitä tietysti miulta kysytä, mutta kaikki tarvikkeet ovat vielä varastossa, laatikoissa tai peräti kaupassa, enkä ole henkisesti yhtään valmis synnyttämään taikka ryhtymään kahden lapsen äidiksi vielä moooooneen viikkoon. Katsotaan asiaa sitten, kun alkaa tulla tylsää. :D

(Elluahan odotin syntyväksi suurinpiirtein päiviä laskien varmaan kolme kuukautta. Nyt on vähän Huono Äiti -olo, kun tunnen aikalailla päinvastoin!)


Miehenkin kesäloma alkaa ihan juuri, ja loman aluksi on vaikka mitä kivoja kesämenoja. Ja lupaan ja vannon, että alan silloin järjestellä joitain vauvajuttujakin paikoilleen. Pakkohan se kai on!

Ps. Nimen olemme sentään tainneet saada näinä viikkoina päätettyä!



2 kommenttia:

  1. No luonnollistahan tuo on, että ekaa odottaa enemmän. Nyt on muutakin ajattelemista ja tekemistä kuin tuleva vauva, kun täytyy pysyä kolmi vuotiaan vauhdissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollistahan se on, mutta välillä on silti aikamoiset Huono äiti -fiilikset. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!