torstai 16. kesäkuuta 2016

Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä

Yksi kolmevuotias tyttölapsi, kiinnostunut eläimistä ja saippuakuplista
+ kaksi täysikäistä naista, joita ei tekniikka kiinnosta (niin kauan kuin kaikki toimii)
+ lauantai-aamupäivä
+ junamuseo
= Mielettömän kivaa! 


Olin kuullut kehuttavan Hyvinkäällä sijaitsevaa Suomen Rautatiemuseota ja mummilassa ollessame houkuttelin Ellun kummitädin mukaamme kotimaamatkailemaan. Ellua ei tarvinnut houkutella, hänelle riittivät sanat Hyvinkää, täti ja museo. Vähän kyllä mietin, että olisiko museo meille kolmelle sellainen läpijuoksupaikka, koska meistä kukaan ei ole mikään junafani emmekä me siskoni kanssa edes tiedä junista mitään. Ne sanovat tsuku tsuku ja menevät eteenpäin, elleivät sitten ole pendolinoja tammikuussa.


Museo sijaitsi Hyvinkään keskustan liepeillä, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja Willan kauppakeskuksesta. Junia sisältävään museoon olisi kyllä erittäin oikein saapua junalla, mutta me teimme matkan tylsästi autolla.

Aikuisen museolippu maksoi kahdeksan euroa, alle seitsemänvuotiaat lapset olivat ilmaisia. Pääsylipputarrat liimattiin rintaan ja meidät ohjattiin kohti ovea, jonka takaa kuului kolinaa ja junan pillin vislausta...



Näyttelyhallissa oli erilaisia vetureita ja vanhoja matkustajavaunuja, joista osan ikkunoista pääsi kurkkimaan sisään. Olimme edellisenä päivänä tulleet junalla mummilaan ja Ellu muisti junan hyvin, joten oli jännä vertailla, miten erilaisilta junavaunut näyttivät silloin kuuluisaan "ennen vanhaan". Eikä junissa ennen ollut edes leikkivaunuja! Näimme myös postivaunun ja keisarillisen junan komeasti sisutettuine vaunuineen.

Näyttelyn taustalla soi koko ajan rautatien äänimaailma. Välillä linnut lauloivat, välillä kuului lähestyvän ja ohiajavan junan ääni. Se oli pieni juttu, mutta lapselle ihan valtavan iso asia ja varmasti auttoi ymmärtämään, että nämä komeat mustat veturit olivat sama juttu kuin nykyajan valkoiset ja virtaviivaiset junat. Välillä istuimme näyttelyhallin asemapenkeillä ja odotimme kovasti junaa saapuvaksi - aina se kuitenkin ajoi ohi.

 

Toisessa näyttelyhallissa oli erilaisia höyryvetureita, joista yhden alle pääsi kulkemaan. Tämäkin oli meistä kaikista oikein mielenkiintoinen osasto, Ellu halusi käydä junan alla ihmettelemässä useamman kerran. Näimme myös vanhan vetureiden korjauspajan ja yritimme tädin kanssa selittää Ellulle, kuinka paja toimi. "Sepällä oli iiiso pala metallia ja sitten tuossa oli toooosi kuuma tuli jossa se kuumensi sen ja sitten hakkasi isolla vasaralla." Historiaa harrastanut pappani ei kääntynyt haudassaan ehkä ainakaan ylpeydestä, mutta Ellulle selitys riitti ja kun näimme viikkoa myöhemmin seppää esittävän patsaan toisaalla, hän muisti, että homma liittyi jotenkin vasaroihin ja nuotioihin.




Toisen näyttelyhallin vieressä oli lasten leikkitila, jossa sai piirtää, pukeutua rautatieläisen kamppeisiin (sama efekti kuin Maretariumissa vuosi sitten, Ellu kieltäytyi ehdotuksesta ja äiti sai itsekseen vetää hattuja päähänsä) ja leikkiä ohjaavansa pientä, hyvin aidonoloista höyryveturia. Samassa tilassa oli myös pienoisjunarata, joka oli Ellusta yksi museon hienoimmista jutuista. Ja olihan se hieno, pikkuiset liikkuvat junat ja pikkiriikkinen huvipuisto ja talo pihoineen...

 

Myös museon pihalla oli nähtävää. Näimme vanhan rautatieaseman odotushalleineen ja kuvia erityyppisistä rautatieasemista. Toisessa rakennuksessa oli näyttely työskentelystä rautatieasemmalla ja sekin oli, hiukan yllättäen, todella mielenkiintoinen. Ellua kiinnostivat entisaikojen kamerat ja muut hiukan tutummat jutut, me siskon kanssa ihmettelimme vanhoja kieltotauluja ja erilaisia viestikeppejä, joista oli infotauluissa kerrottu hyvin.

Kaiken huipennuksena pihalla pääsi ihan oikean pienen junan kyytiin pikkiriikkisellä rautatiellä, joka kiersi museon ulkoalueen ympäri. Lasten liput maksoivat euron, aikuisten kaksi. Ellu ilmoitti heti, että tuohon härveliin on päästävä, ja mie sain ilon ja kunnian matkustaa Ellun kanssa siskon kauhistellessa vauhtia kauempaa. Ja olihan se hauskaa kyytiä!

 
 

Museon pihalla oli ihana kahvila, josta pikkujunan liputkin ostettiin, ja sieltä olisi saanut herkullista makeaa syötävää. Me halusimme kuitenkin ihan lounasta, joten yli kahden tunnin museoelämän jälkeen lähdimme Willan ostoskeskukseen syömään. Paljon nähtävää jäi kyllä seuraavaksikin kertaa, joten varmasti menemme uudestaan viimeistään ensi kesänä.

Suosittelemme siis oikein lämpimästi Rautatiemuseota niin kaikille junafaneille kuin ei-vielä-hurahtaneille! Kauniisti toteutettu ja mielenkiintoinen paikka. 


Ps. Jos kesällä meinaa tulla tylsää lapsen kanssa, niin olen merkinnyt Ellun kanssa tehtyjä juttuja Tekemistä lapsen kanssa -tagin alle. Etelä-Suomen matkakohteiden lisäksi sieltä löytyy mm. askartelujuttuja ja laivanuittoa jos joskus tuntuu, ettei enää itse keksi mitään uutta tekemistä. :)

2 kommenttia:

  1. Vau, tämä on ihan meidän lähellä enkä ole edes ajatellut koko paikkaa (vaikka joskus olenkin siitä kuullut). Tuonne voisikin mennä lasten kanssa! Kiitos vinkistä! :)

    Ellu näyttää muuten jo niin isolta tytöltä tuossa ensimmäisessä kuvassa jossa olette molemmat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän se on tosiaan kivan lähellä, suosittelen lämpimästi! Ja jos päätätte syödä Hyvinkäällä, niin meillä Ellu tykkäsi kovasti Willan Wok Kingin buffetin antimista, oli hyvä kasvispöytä. :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!