lauantai 18. kesäkuuta 2016

Valmis (?) keittiö

 Pari kuukautta sitten päätimme parannella keittiötämme ja tilasimme sinne lisää laatikostoa ja tasoa. Kyökki valmistuikin tilauksesta kuukaudessa (tilasimme kaappien lisäksi myös asennuksen, ihanan helppoa!), mutta olimme vahingossa saaneet väärän värisen tason. Nyt kun oikeakin taso on paikoillaan, pääsen vihdoin laittamaan tännekin pari kuvaa!

Keittiön alkutilannetta pääsee kurkkaamaan täältä. Ikkunaseinällä ei siis ollut minkäänlaisia kaappeja, pidimme siinä senkkiä ja pientä sivupöytää, mutta se ei ollut kovin toimiva eikä kaunis ratkaisu.


Lisäkaapit suunnittelijan kuvassa
Lisäkaapit paikallaan
 

 Olemme ihan äärettömän tyytyväisiä noihin suuriin laatikoihin ja lisälaskutasoon! Ruuanlaitto ja leipominen muuttuivat paljon helpommaksi, ja nyt keittiössä on kaikella oma paikkansa. Ellun piirrustus- ja askartelutarvikkeet saivat oman laatikon, samoin jauhosäkit, kestokauppakassit ja lehdenkeräyskassi. Jopa patalaput löytyvät nykyään omasta lootastaan, luksusta!

Kulmassa olevan kaapinoven taakse tuoli karuselli kattiloille, joten tila saatiin oikein hyvin käytettyä. Ja on niiiin ihanaa, kun kattilat saavat nököttää karusellissa vierekkäin eikä päällekkäin. 


Lisäosassa käytettiin samoja materiaaleja kuin olemassa olevassakin keittiössä. Taso on vaaleanharmaa ja ovet valkoista korkeakiiltoa. Jos olisin suunnitellut keittiön alusta alkaen itse, en olisi varmastikaan valinnut näitä materiaaleja, mutta jossain pitää budjetin nimissä joustaa ja tulihan tästä nyt kitenkin kaunis keittiö.

Välitilan laatat ovat miun mielestä vaihtolistalla, mies vielä empii. Sen verran vaivalloinen homma kuitenkin on, että katsotaan sitä sitten joskus. Haluaisin kiiltävien kaapinovien vastapainoksi jotain mattapintaista isompana laattana, mutta katsotaan nyt. Ikkunaseinä saa odottaa mahdollista maalaamista niin kauan, että laatoista päätetään jotain lopullista.


 Aikaa uusiin keittiökaappeihin meni meiltä ehkä neljä tuntia, sisältäen suunnittelun kotona, keittiösuunnittelijan luona piipahtamisen, väärän tason selvittelyn vaatineen puhelun ja tekstiviestin sekä asentajien sisään päästämisen kahdesti. Rahaa meni 1800 euroa, josta 200 euroa oli asennusta. Kallein yksittäinen juttu taisi olla karuselli kattiloille. Ei siis mitään ihan ilmaista huvia, mutta miusta tuottamaansa iloon ja hyötyyn nähden erittäin kohtuullinen summa.

 Mitä te tykkäätte? (Ja vaihtaisitteko laatat? Jos vaihtaisitte, niin millaisiksi?)

10 kommenttia:

  1. Aivan valtava muutos entiseen tilan, käytännöllisyyden ja ulkonäönkin kannalta. Kyllä kannatti, vaikka rahaa menikin. Asennus oli oikeastaan aika halpa, sillä yleensä työ maksaa ihan sikana.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olin yllättynyt asennuksen hinnasta, luulin sitä kalliimmaksi, mutta nopeastihan tuo homma kävi kahdelta ammattimieheltä oikeilla työkaluilla joten tuntihintaa ei paljoa kertynyt. :)

      Poista
  2. Upean näköistä! Tykkään kovasti! :) Mä tykkään noista laatoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en ole koskaan innostunut niistä, mutta en nyt tiedä, tykkäänkö niistä niin vähän, että niitä pitäisi ryhtyä vaihtamaan. :D

      Poista
  3. Seinälaatoissa ei ole mitään vikaa. Mä vaan laittasin harmaan laattalattian, kun tuo puunvärinen hyppää nyt silmille kaiken muun vaalean ja harmaan keskeltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että laatat ovat kauniit. Ja minuista lattia myös. Aito puun väri sopii minusta aina ja kaikkialle. Harmaa lattia olisi jo liian matchymatchy ilman mitään särmää.


      Vakkari

      Poista
    2. Minttu, laattalattia keittiöön olisi kyllä ihan käytännöllisyyden kannalta miun unelma, ja varmaan se olisi tosiaan se harmaa. ;) Mutta ei tuota kyllä vaihdeta vuosiin, keittiö on samaa tilaa olkkarin kanssa, jossa on sama parketti, menisi vähän ongelmalliseksi.

      Vakkari, miekin olen jo kasvanut tähän tammiparkettiin, vähän yllätyksekseni. :D Tosin lapsiperheen keittiöön se ei ole paras vaihtoehto, aina kun jotain räiskyy ja roiskuu.

      Poista
  4. WOW tosi tilavat kokkausalueet nyt käytössä!:) Kyllä se aina kannattaa panostaa omaan kotiin ja viihtymiseen, siellä kuitenkin tulee vietettyä paljon aikaa :) Ja ei oo ollut kyllä pahan hintanen asennus! Sillä varmasti säästettiin myös parit itkupotkuraivarit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies olisi varmasti osannut kasata ne kaapit, mutta meillä oli arki-iltojen muutamiksi vapaatunneiksi aina muutakin tekemistä. :D Joskus vain kannattaa maksaa siitä, että ammattilainen tekee!

      Ja kyllä, tilaa riittää! On ihanaa leipoa tai vaikka kasata kakkuja, kun ei tarvitse käyttää esimerkiksi tuolia ylimääräisenä laskutasona...

      Poista
  5. Kyllä tuli näppärä keittiö! :) Ja kummasti ilme muuttui ja tuo laskutila, ah! Ja noh, meneehän nuo laatat. Miä haaveilen tosin tällä hetkellä valkoisista laatoista, jotka asettelisi kuin tiiliseinän. Ja ystävällä on keittiössä lavuaarin kohdalla lasi, joka on helppo pitää puhtaana eikä tarvitsisi aina laattoja hangata ja hinkata. Näppärää!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!