torstai 28. heinäkuuta 2016

DIY suihkulähde



Olemme välillä pohtineet jonkinlaisen vesiaiheen rakentamista "johonkin kohtaan" pihallemme. Pari yötä sitten (kiitos loppuraskauden vähäunisuuden...) sain omasta mielestäni loistavan idean pienestä suihkulähteestä ja sen paikasta. Aamulla unenpöpperöinen mies suhtautui ideaani positiivisesti ja aamupalan jälkeen painuimme kaupoille.

Erilaisia suihkulähteitä ja altaita saisi toki valmiinakin, mutta halusin yksinkertaisen, pienen ja pyöreän altaan ja siihen simppelin suihkun ilman mitään vettä suustaan sylkeviä sammakoita. Ostimme siis laastisaavin, jonka halkaisija oli n. 65 senttiä. Lisäksi ostimme saavin ympärille mustaa puunauhaa, jota meillä on pihalla muuallakin. Pumppu löytyi Hankkijalta.



Aloitin hiomalla mainostekstit pois laastisaavin reunoista. Mies kaivoi suihkulähteen paikalta nurmikon pois ja teki altaalle kolon. Mullan päälle laitettiin maakangasta rikkaruohoilta suojaamaan ja sitten hiekkakerros niihin kohtiin, mihin ei tehty reikiä ja istutettu kasveja.


Altaan ympärille istutettiin muutamia kasveja ja laitettiin niin luonnonkiveä kuin erilaisia koristekiviäkin: hyvää käyttöä kaikille pussinjämille! ;)



Pumppu on altaan pohjassa betonilaatan päällä. Kuvan ottamisen jälkeen asettelimme kevytrakenteisen pumpun reunoille vielä muutamia kiviä, että se ei heiluisi tuulessa.

Pumppua säätelemässä
Vielä yhden kivipussin ja viherpihareissun jälkeen suihkulähteemme oli valmis:


Ja tulihan siitä kiva, vaikka itse sanonkin! Veden ääni on ihanan rentouttava ja pulinaa on ihana kuunnella niin terassilta kuin suihkulähteen vieressä olevasta keinustakin. Puuriman ansiosta allas myös sopii pihaan hyvin, se ei ole liian "Hei meillä on täällä suihkulähde!!!".


 Turvallisuusjuttuja lasten suhteen on mietitty, mutta toki altaan luona leikkimistä pitää valvoa, niin kuin nyt lapsia muutenkin pihalla. Korkeuden pitäisi olla sellainen, että käsien uittaminen ja veden ottaminen altaasta onnistuu ilman kurottelua, jolloin altaaseen humpsahtamistakaan ei pitäisi tapahtua. Ja kun altaalla saa leikkiä ihan luvan kanssa, sitä varmasti myös opitaan käyttämään turvallisesti.

 Ihanan veden pulinan lisäksi miua ilahduttaa, että taas yksi pieni kulma pihastamme on, jos ei valmis, niin ainakin valmiimpi. Kaikenlaisia ideoita riittää ja tonttiakin on vielä varsin hyvin jäljellä. ;) Tänä kesänä olemmekin saaneet melkein huomaatta pihalla valmiiksi monta pientä projektia - ilmat ovat suosineet ja koko perhe on viihtynyt hyvin pihahommissa. 

Mitäs tykkäätte?

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Mä rakastan kaikkia puroja, vesiputouksia, järvivettä, kuralätäköitä jne. Veden ääni on ihanan rauhoittava, jopa silloin kun sitä tulee taivaalta niin lujaa, että nahkoihin sattuu. Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin tykkään kaatosateista, se ääni ja fiilis on ihana!!

      Poista
  2. Tuo on kiva. Minäkin haaveilen jostain vesijutusta pihaan, mutta äiti ei anna tehdä ettei siilet huku sinne. Tuo teidän on hyvä, kun siinä on tuo "aita" ympärillä. Ei pitäis siilien eksyä veteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aita tosiaan toivottavasti pitää pienet eläimet poissa. Tosin täälläpäin ei ole siilejä, lieneekö citykettujen syytä. :/ Edellisien kotiemme pihoissa kahden kilometrin päässä niitä oli vielä viitisen vuotta sitten, mutta sitten ne katosivat.

      Poista
  3. Ihana suihkulähde! Mukavan simppeli toteuttaa ja tuo viihtyvyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, kaivamista lukuunottamatta, helppo projekti. :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!