torstai 13. lokakuuta 2016

Äiti toisella kierroksella


Kävin toissapäivänä synnytyksen jälkitarkastuksessa (yh...) ja terkkari kyseli muunmuassa synnytysmuistoja. Uskomatonta, että siitä elokuisen päivän reissusta on jo yli kaksi kuukautta! Ja toisaalta, siitä tuntuu olevan ikuisuus kun vietimme Veenun kanssa aikaa vuodeosastolla syöden, torkkuen ja toisiimme tutustuen. Vaikka odotinkin kovasti kotiinpääsyä, osasin ihan eri tavalla nauttia myös rauhasta ja täysihoidosta.

Muutenkin tällä toisella vauvakierroksella osaa nauttia enemmän. Ellukin oli ihana, mutta hänen kohdallaan kaikki oli uutta ja opittavaa ja mietittävää oli niin paljon, että se vei pääkopassa tilaa kiireettömältä ihastelulta ja nauttimiselta. Esikoisen kohdalla ei myöskään ihan täysin ymmärtänyt, että vauvavuosi oikeasti on äärettömän lyhyt: vauva kasvaa ihan koko ajan ja elämä muuttuu joka päivä. Navanputsaus loppui jo ajat sitten, nyt aikaa kuluu mahallaanolotreeneihin. Jokainen Veenun kivahdus ei enää tarkoita nälkää vaan mitä tahansa väsymyksestä tylsyyteen tai seurankaipuuseen. Sinne tänne sammuva pikku nyytti on koko ajan enemmän hereillä ja iloitsee katsellessaan ja haroessaan kivoja asioita ja ihmisiä kohti.



Vauvan saamisessa haastavinta ei ehkä loppujen lopuksi ole se vauva ja hänen hoitamisensa, vaan se muuttunut oma elämä. Kaikki muuttuu, niin elämän tärkeysjärjestys, arjen rytmit, parisuhde kuin suhteet muihinkin ihmisiin. Ellun synnyttyä surin sitä, että kaikki tutut ja sukulaiset kysyivät ensimmäiseksi, mitä Ellulle kuuluu ja lopussa ehkä kysäistiin, olenko mie saanut nukuttua: välillä tunsin olevani muiden silmissä vain tylsä ja vähäpätöinen vauvani palvelija. Nykyään olen jo tuttunut kertomaan tyttöjen kuulumiset kysymättäkin, ja jos joku kysyykin, miten miulla menee, raportoin viimeisen viikon nukkumiset - se kun nyt on itselleni tällä hetkellä sitä tärkeintä. ;)


Toinen lapsi istahti perheeseemme paljon kivuttomammin kuin ihana esikoinen. Arkeen tuli parit päiväunet lisää, mutta Ellun myötä vanhempien elämään tulleet rajoitukset eivät kauheasti muuttuneet - ja jos jotain tulikin, niin olemme tällä kertaa oikeasti tienneet, että ne ovat vain väliaikaisia. Se helpottaa. Juoksen nyt omissa menoissani (hammaslääkärillä ja muussa satunnaisessa) kelloa vilkuillen, ettei Veenun tule kotona nälkä, mutta ei se haittaa koska viimeistään keväällä tämä kuitenkin loppuu. 

Raskausaikana mietin, osaanko ja ehdinkö nauttia vauvasta, kun vauva-arki on jo kuitenkin kerran koettu ja aikaa pitää olla vauvan lisäksi myös touhukkaalle esikoiselle. Ja vaikka Veenun osa usein onkin tulla raahatuksi kaukalossa tai kantoliinassa milloin minnekin siskon aktiviteettien perässä, osaan nauttia hänestä ihan eri tavalla kuin isosiskostaan vauvana. Kun yritin Ellun päiväuniaikoihin livahtaa edes hetkeksi omiin juttuihini, niin Veenun kanssa ihastelen nukkuvaa tyttöä enkä mene mihinkään, jos ei oikeasti ole ihan pakko. Ellun kohdalla ehkä koko ajan odotti tytön kasvamista ja uusien taitojen oppimista, Veenun kohdalla kaikki hänen osaamansa on ihanaa, taitavaa ja riittävää juuri nyt.



Mutta lyhyesti, millaista on olla äiti toista kertaa? Ihanaa. Paljon rennompaa. Hiukan kiireisempää, mutta armeliaampaa. Oli ihanaa olla äiti ensimmäistä kertaa, mutta tiedättekö, nyt tästä osaa nauttia ihan eri tavalla, koska tämän ajan tietää oikeasti olevan niin lyhyt.

Nauttikaa. Rakastakaa.

T. Nim. Edelleen hiukan hormonipöllyissä

12 kommenttia:

  1. Voi miten kuulostaa ihanalta! Nauti!
    Kumpa saisin itsekin kokea tuon vielä joskus...

    VastaaPoista
  2. Olen kanssasi täysin samaa mieltä näistä :) On ihan eri olla ensi kertaa äiti, toisella kertaa tietää paremmin ja luottaa itseensä ja lapseenkin ihan eri lailla.

    Näitä on tullut paljon mietittyä nyt Kirpun jälkeen. Mua välillä on säälittänyt että olenko vaatinut Kukkikselta vähän liikaa kun just odotti niin paljon niitä uusia kehitysaskeleita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta sitä ensimmäistä "treenasi" ja kannusti paljon innostuneemmin, nyt aina välillä huomaan, että hups, pitäisköhän tätä taas kääntää vatsalleen jne :D

      Varmasti on puolensa olla niin esikoinen kuin kuopuskin!

      Poista
  3. Olen monelta muultakin kuullut vastaavia kokemuksia, että toisesta vauvasta osaa nauttia eri tavalla. Ja tavallaan se on hyväkin, sillä huomiota on enemmän jaettavana, joten hyvä että vanhempi ehkä osaa nauttia juuri niistä vauvahetkistä, eikä sure menetettyä vapautta. Ihana kuulla, että teillä menee niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kuulin vain kertomuksia siitä, kuinka yhden lapsen kanssa on helppoa mennä ja tulla, mutta kaksi vie kaiken vapauden lopullisesti. Kyllähän tässä työmäärä toki on lisääntynyt, mutta aikalailla samat rajoitteet kuin Ellunkin kanssa: jonkun on aina oltava Ellun kanssa, ruokaa on laitettava ja pyykkiä pestävä, vaikka ei aina huvittaisikaan jne.

      Poista
  4. Aivan ihana postaus.♥
    Ja noin se menee, että toisen kohdalla sitä on rennompi ja ei enää hoppuile toisen kasvun kanssa. Muistan aina kun esikoisen aikaan toivoin, että osaisi nyt jo tuon..kasvaisi nyt vielä vähän niin oppisi tuon jne. Muiden kohdalla olen suunnilleen toivonut ajan hidastavan juoksuaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miuakin kauhistuttaa, mitä vauhtia Veenu kasvaa, haluaisin tosiaan pysäyttää ajan kulun!

      Poista
  5. Oiij miten ihanasti kirjoitettu! <3 Ja miten paljon tämä helpotti mun pelkoja, vaikka en vielä tiedäkään minkälainen tyyppi mua odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti aivan ihana tyyppi. <3 Jotenkin vaikuttaa, että toiset lapset ovat rauhallisempia: johtuuko se sitten siitä, että vanhemmatkin ovat rauhallisempia vai siitä, että on isosisaruskin viihdyttäjänä. Rauhallisemman lapsen kanssa on ollut helppoa mennä ja tulla, joten äitikin pääsee välillä pois kotoa. Miulle se ainakin on ollut tärkeää ja piristävää. :)

      Poista
  6. Yhdyn muihin kommentoijiin, mielettömän ihana postaus<3<3
    Ja mullakin se on mennyt juuri noin. Ensimmäisen aikana se koko juttu oli sitä opettelua, toisen (ja sen kolmannen,neljännen ja viidennen) aikana osasi olla huomattavasti rennompi. Nauttia niistä pienistä asioista, olla hetkessä. Ja ehkä huomasi myös sen,että miten pieni osa omasta elämästä on se lapsen vauva-aika. Se aika kun se pikkuinen on oikeasti ihan kiinni sussa. Jälkeen päin ajateltuna se on tuntunut aina tosi lyhyeltä ajalta.

    Viettäkää mukava viikonloppu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja ehkä huomasi myös sen,että miten pieni osa omasta elämästä on se lapsen vauva-aika. Se aika kun se pikkuinen on oikeasti ihan kiinni sussa. Jälkeen päin ajateltuna se on tuntunut aina tosi lyhyeltä ajalta." Niin totta! Se on välillä tekemättömien hommien listaa miettiessä todella lohduttava ajatus, ja auttaa muistamaan, mikä tässä oikeasti on tärkeää.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!