lauantai 22. lokakuuta 2016

Kolmivuotias pyöräilijä



Vanhempana sitä toivoo, että omat lapset selviäisivät tästä elämästä helpommalla, kuin itse aikanaan. Kasvaminen ja oppiminen on joskus vaikeaa ja vanhempana sitä tahtoo helpottaa mahdollisimman paljon.

Miun oli aikanaan vaikea oppia ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. Se oli ihan kamalaa. Olin pyöräillyt apupyörien kanssa ja sitten tuli aika opetella ajamaan hiekkapihallamme ilman apupyöriä, taisin olla kuusivuotias. Se oli karmivaa, pelkäsin kaatumista hysteerisesti ja kaatuilinkin usein. Syksyllä pyörä sitten laitetettiin varastoon ja kun se keväällä taas otetiin esiin, huomasin yhtäkkiä osaavani ajaa sillä. Kun en enää pelännyt kaatumista niin paljon, uskalsin polkeakin ja pysyin sitten pystyssä. Nykyäänkin olen arka pyöräilijä, ajan alamäet mummovauhtia ja puristan ohjaustankoa rystyset valkeina.

Ellulle halusin erilaiset lähtökohdat tähän pyöräilyyn ja niin tytöstä tulikin kaksivuotiaana potkupyörän omistaja. Ensimmäinen kesä meni pyörään tutustuen ja pikkuhiljaa matkoja pidentäen, tänä kesänä Ellu potkutteli jo melkoista vauhtia ja kerrallaan jopa useamman kilometrin, ja oppi nostamaan jalat jalkakalaudalle ja liukumaan pitkiä matkoja, sekä jarruttamaan käsijarrulla. Vaikka naapurustossamme näkyy paljon potkupyöriä, tyttö muisti aina säännöllisesti pyytää kolmipyörää: vaaleanpunaista, jossa olisi kahva, josta äiti voisi työntää.. ;) Onneksi riitti, että lupailimme Ellulle ihan omaa isojen tyttöjen pyörää.


Kesällä ostin tarjouksesta varastoon odottamaan (ihanan) Tunturin Poni-pyörän joka on 16-tuumainen. Valmistajan mielestä pyörä sopii 90-110 senttiselle käyttäjälle, mutta olemme kyllä saman pyörän omistavan kaveriperheen kanssa sitä mieltä, ettei alle metrin pituinen sillä kyllä ajele, ainakaan ilman apupyöriä. Ne tulivat mukaan, mutta niitä emme koskaan Ellulle näyttäneet - luotimme siihen, että potkupyöräily olisi harjaannuttanut tasapainoa niin paljon, että pyöräily lähtisi sujumaan aikanaan ilman apupyöriäkin.

Hetken mielijohteesta otimme pyörän esiin varastosta pari päivää sitten. "Minun oma punainen pyöräni, se on kaunis!", Ellu ihasteli. Sitähän piti heti kokeilla ja tyttö ajoi heti useamman metrin matkoja ennen kuin piti napata tarakasta kiinni. Jotkut potkupyöräilijät lähtevät kuulemma suoriltaan ajamaan polkupyörälläkin, meillä ei mennyt ihan niin nopeasti, mutta erittäin hyvin kuitenkin. Ja tärkeintä oli, että Ellua ei jännittänyt tai turhauttanut yhtään!


Seuraavana päivänä Ellu treenaili taas hiukan isänsä kanssa ja he lähtivätkin melkein kilometrin lenkille. Nyt pyäräily sujuu jo oikein hyvin, pyörän selkään käymisessä Ellu tarvitsee hiukan tukea, mutta muuten hän polkee ihan itsekseen.

Kyyneleet nousivat silmiin, kun näin Ellun ajavan ensimmäistä kertaa itsekseen. Miten iso tyttö hän jo onkaan, ja niin reipas ja taitava... Vastahan hän kolme vuotta sitten pötkötteli leikkimatolla ja liikkui kierimällä korkeintaan siitä pois, ja nyt hän osaa ajaa halutessaan pyörällä niin kovaa, että mie en juoksemallakaan pysyisi perässä. Aika menee nopeasti.


Ennen Ellun syntymää en osannut kuvitellakaan, miten monenlaisia tunteita lapsen kasvaminen herättää. Upeaa, että he oppivat koko ajan lisää ja tarvitsevat meitä vanhempia aina vain vähemmän, mutta miksi sen pitää samalla olla niin surullista?

4 kommenttia:

  1. Oi kuinka taitava Ellu.♥
    Meillä Aino mennyt nyt potkuttelupyörällä vielä, kun ei halua vielä vaihtaa isompaan. Ehkä keväällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin oltiin ajateltu pyörää keväällä esiin otettavaksi, mutta toisaalta oikein hyvä, ettei sitä enää tarvitse piilotella. Olisi ollut ikävä jäädä siitä kiinni tammikuussa. :D

      Poista
  2. Hienoa, niin taita tyttönen tuo teidän Ellu!

    Meidän neiti on nyt potkutellut kaksi kesää (sai potkupyörän kun täytti 2v). Tänä kesänä potkuttelu alkoi sujua jo todella hyvin, tasapainoa löytyy ja nyt vauhti on niin hurjaa että minä saan juosta perässä, heh.
    Mietin, että olisiko pitänyt jo kokeilla tavallista polkupyörää ilman appareita. Päätin kuitenkin jättää sen ensi kevääseen, Senni on varovainen liikkuja joten en viitsi hoppuilla asian kanssa, varsinkin kun potkuttelun makuun on päästy vasta tänä kesänä kunnolla. :)

    Hurjaa vauhtia nuo naperot kyllä kasvavat, liikutuksen ja ylpeyden kyyneleitä on pyyhitty täälläkin silmäkulmista. <3

    Kaunis pyörä teidän kauniilla tytöllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellukin on aika varovainen, siksi polkupyörä on kyllä ollut meille kullanarvoinen! Ilman sitä hän ei varmasti uskaltaisi alkaa harjoitella pyöräilyä ilman apupyöriä.

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!