maanantai 17. lokakuuta 2016

Viisi vuotta sitten

Tässä kuussa blogistani tuli viisivuotias.

Lokakuu 2011


Viisi vuotta sitten oli vuosi 2011. Olimme viettäneet miehen kanssa toista hääpäiväämme ja asuimme toista vuotta asumisoikeusasunnossamme rivitalossa. Miut oli juuri vakinaistettu nykyiseen työpaikkaani ja teinkin ihan valtavasti töitä, kotonakin. Mies opiskeli perustutkintoaan ja teki siinä sivussa hiukan töitä. Meillä oli jo kaksi koiraamme ja puhuimme vauvasta sanoilla "sitten joskus kun" - kuitenkin odotin Ellua jo vuoden päästä, olemme nopeita liikkeissämme. ;)

Etsiskelimme taloa ja sunnuntaisin kävimme yleensä jossain asuntonäytössä. Todellisuudessa löysimme talon vasta loppuvuonna 2014, joten asuntonäyttöjä ehdittiin tosiaan harrastaa.


Lokakuussa 2011 leivoin paljon, istuttelin syksykukkia ja varasin meille matkan Pariisiin. Se olikin uskomattoman upea matka! Nykyäänkin leivon aika paljon, tosin lähinnä leipää ja Ellun kanssa muffineja.

Ja blogin ensimmäisissä päivityksissä esittelen kuvia maalta ja papalle tekemääni 80-vuotiaskorttia. Pappa kuoli yllättäen seuraavana kesänä. Onneksi emme syksyllä osanneet sitä aavistella.



Viisi vuotta sitten elämä oli kivaa, mutta tuntui toisaalta junnaavan paikallaan. Töihin, kotiin, ehkä kauppaan tai jumppaan, monesti töitä vielä kotona, nukkumaan. Lomalla jollekin pienelle reissulle ja seuraavana aamuna taas töihin. Asunto, jonka tiesimme väliaikaiseksi ja menoista tinkimistä saadaksemme säästettyä siihen ihan omaan kotiin.

Viidessä vuodessa mies on ehtinyt valmistua ja mie käydä yhdet lisäopinnot, olemme ostaneet talon ja saaneet kaksi ihanaa tyttöä, joista vanhempi on jo 3,5 -vuotias. Blogin aikana on matkustettu Pariisin, Tukholmaan, Tallinnaan, Pietariin, Viipuriin, Riikaan, Rodokselle ja Nessebariin, Muumimaailmasta ja muista kotimaanmatkailusta puhumattakaan. On juhlittu ja iloittu, välillä kiroittu ja surtu. Maalia on kulunut litratolkulla ja jauhojakin kilokaupalla.

Blogille nimeä keksiessäni en olisi uskonut, että kirjoitan tätä vielä viiden vuoden päästäkin. Ensimmäinen blogipostaukseni muuten käsittelikin juuri blogin nimen keksimisen hankaluutta: kuinkahan suosittu blogi "Pikaliimaa hampaissa" olisi ollut? ;)

Kiitos teille, kun olette lukeneet ja kommentoineet, jotkut teistä (Minna!) jo viisi vuotta.

8 kommenttia:

  1. Vau, onnea 5-vuotiaalle blogille! Pitkä taival! Yhtä pitkä kuin meidän avioliitto, jota juhlittiin just. :D Aika on kyllä mennyt ihan hurjan nopeasti ja hyvin samankuuloisia muutoksia on meidänkin viimeiseen viiteen vuoteen mahtunut - töitä, kaksi lasta, oma asunto ja sen myötä muutto uudelle paikkakunnalle... Välillä sitä toivoo, että voisi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ehkä sitä lopulta mieluiten kuitenkin menee näin päivä kerrallaan ja katsoo hetki hetkeltä, mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva tietää, että kaikki tulee menemään hyvin,mutta ei sitä toista vaihtoehtoa. :D

      Poista
  2. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogille. :) Sun blogi on mun ehdoton lemppari ollut jo pitkään, sieltä Ellun odotusajoilta asti. Ihana ollut seurata teidän elämää.♥

    VastaaPoista
  3. Oii, viis vuotta :) Onnea blogille, aika paljon ennättää tapahtua viidessä vuodessa <3
    Alusta asti sun blogi on ollut mun suosikkeja ja vaikka innostus blogimaailmaan on välillä ollut olematon niin sun blogia on silti tullut seurattua :) Olette ihana perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elämäni tapahtumarikkaimmat viisi vuotta!

      Kiitos kauniista kommentista! <3

      Poista
  4. Onnea blogille! Minä en ole ihan alusta saakka seurannut, mutta onneksi löysit minun blogini ja kommentoit! Vaikka ei olla koskaan tavattu, tuntuu hassusti siltä, kuin tuntisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen tuntenut siut kauemmin kuin monet ystäväni. :D

      Kiitos onnitteluista! <3

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!