perjantai 18. marraskuuta 2016

Jälkiä loppuelämäksi


Tulihan se loskakin sieltä. Juuri silloin, kun kaupungilla alkoi olla joulukuusia joka nurkalla ja kauppakeskukset mainostivat joulupukkien ensivisiittejä. Mekin kävimme keskustassa kastumassa joulukorttitarvikkeiden perässä - Ellu kasteli lapasensa ja oli vilpittömän kiitollinen kun annoin hänelle tilalle omat sormikkaani. En edes odottanut kiitosta, äidin hommahan on vaatettaa lapsensa, mutta Ellun lukuisat kiitokset lämmittivät vaikka loskasadetta tulikin naamalle ja käsille vaakatasossa.


Ellu kirjoitti eilen ensimmäisen kirjeensä joulupukille. "Rakas joulupukki. Tuothan lahjoja ystävilleni S.:lle, S:.:lle ja L.:lle, sekä A.:lle, kai tiedät, missä he asuvat.." Itselleenkin hän esitti pari lahjatoivetta, mutta oli liikuttavaa, että hän huolehti myös ystävien lahjoista. Ellu jätti mainitsematta, että on ollut kiltti, mutta uskomme, että tontut kyllä tietävät sen jo.

Miun pitäisi opettaa näille tytöille asioita, mutta aina välillä tuntuu siltä, että he opettavat miulle niin paljon enemmän niin itsestäni kuin elämästä yleensä. Ellu ei tule muistamaan näitä pieniä hetkiä, miuhun nämä jättävät jäljen loppuelämäksi.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Yritämme toki parhaamme, mutta hän on kyllä hieno ihan meistä huolimatta. :D

      Poista
    2. Totta kai on! Lapsi tarvitsee myös sellaisia aikuisia ympärilleen, jotka saavat hänen parhaat piirteensä esiin. Siinä olette onnistuneet ♡

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!