sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Juhliin lähdössä


Olimme eilen sukujuhlissa kohottamassa maljoja miehen siskolle, josta tuli tohtori. Juhlat olivat mukavat, juhlapaikkakin oli aivan ihana vanha navetta, jossa toimii nykyään tilausravintola. Miehen sukulaisetkin ovat mukavia ihmisiä, mikäs siinä kuulumisia vaihdellessa hyvän ruuan äärellä. Mutta asteikolla nollasta sataan pirskeisiin lähteminen kiinnosti noin miinus neljän verran.

Ellulle vaatteet. Veenulle vaatteet, oho, se on taas kasvanut, varavaihtoehto käyttöön. Lahja, onneksi se sentään oli pähkäilty (kerrankin!) hyvissä ajoin etukäteen. Ellulle evästä, että jaksaa juhlaruokaan asti. Jahas, mies on syönyt Ellun eväät, taas varavaihtoehto. Veenulle vaippoja, sosepurkki, lelu, onkohan siellä kylmä, viltti ja villasukat. Pitää tankata. Ellulle joku lelu autoon, on niin pitkä matka. Tutti. Ellun pinnit. Veenun ruokalappu.

Ja sitten siinä iltakahdeksalta edeltävänä iltana alkaa pakkaaminen riittää. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta omien vaatteiden katsastus on vielä tekemättä. Imetykseen sopivia juhlavampia mekkoja ei löydy yhtäkään, onneksi on edes Veenun ristiäisissä käytetty Lumoanin pitsikaulusmekko, kai sitä voi imettää sitten vessassa. Aargh, miksi en käynyt leikkauttamassa tukkaa. Neuletakissa on vain hiukan maissinaksua. Missä on juhlalaukun hihna? Ja armottoman kaivamisen jälkeen totean, että kännykkä ei edes mahdu siihen juhlalaukkuu.

 Peilistä katsoo väsynyt ja kyllästynyt naama ja uhkaan jäädä kotiin kokonaan. Olisiko kannattanut valmistautua aikaisemmin? No toki, mutta aina on ollut bataattisoseen teko, tanhu, vauvan nuha, tiskikoneen tyhjennys tai äidin koomailu takan ääressä. Tiedättekö, kuinka olin saanut edes sen lahjan hankittua? Ostin sen jo ennen Veenun syntymää.

Millaistakohan juhliin lähteminen oli ennen lapsia? Kai se oli mahtavan helppoa, en äitiaivoillani enää muista.

Ärsytyskäyrä alkaa laskea juhla-aamuna autossa. Ja juhlissa on jo todella mukavaa. Kännykkä jää jumiin liian pieneen laukkuun ja imetän hyisessä vessassa, mutta näillä väsymysaivoilla ei nyt parempaan pystynyt. Tytöt ovat suloisia, suvussa on tohtori, ruoka on hyvää ja mies kehuu miua kauniiksi. Että kannatti lähteä kuitenkin.


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa vähän liiankin tutulta. Yleensä lapsille on suunniteltu kaikki juhlakuteet kuntoon, mutta lähdön hetkellä se olen minä joka kiukuttelen miehelleni sitä, etten löydä mitään päälle pantavaa ja tukkakin on kuin variksen pesä, vaikka kukapas muukaan niitä olisi voinut ennalta kuntoon laittaa kuin minä. Onneksi toi mies osaa ohittaa nää mun lapselliset kiukkukohtaukset.. Juhliminen tai niihin laittautuminen on vaan välillä vähän rankkaa. Niin paljon helpommalla pääsisin, kun jäisin tekemään sitä bataattisosetta kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä. :D Toki pitäisi katsoa ne omatkin jutut valmiiksi etukäteen, mutta ei sitä vain ehdi tai jaksa tai molempia.

      Poista
  2. Draaman kaari menee aika usein juuri noin. Mutta useimmiten lopputulema on hyvä. Niinkuin nytkin.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli kyllä mukavat juhlat kun sinne asti päästiin :D

      Poista
  3. Kuvailit siinä sitten meidän tunnelman ennen joka ikistä juhlaa. Lapsille on suunniteltu kampauksetkin jo pari päivää ennen ja mä totean tunti ennen juhlia, että juuri kasvun olis voinut iteltä värjätä ja ei oo m i t ä ä n päälle pantavaa.
    Mä ehdin myös hermostua jossain välis tuohon mieheenkin. Ärsyttää kun itte laitat viis lasta+ittes valmiiksi ja sitten aikuinen mies huutelee jonkun tietyn paidan perään, ARGH!!
    No autossa tosiaan rupeaa sitten olemaan taas tunnelma ok.
    Onneksi juhlia ei oo niin kovin usein:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kröhöm, tuttua :D Tällä kertaa mies kävi pari päivää ennen sentään vaatteensa läpi, yleensä olemme yhdessä panikoineet juuri ennen lähtöä. Ehkä miekin vielä tästä kehityn:D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!