torstai 20. huhtikuuta 2017

Vauvavuoden väsymys ei ole naurunasia


Esikoisensa saanut kaverini päivitti Facebookiin tehneensä tunnin vaunulenkin. Kotiintullessaan hän huomasi kuljettaneensa mukanaan koko lenkin ajan myös pyykkikoria. Nauroin ääneen - itse olen lenkittänyt roskapussia, ja päivitykseen tulleiden kommenttien mukaan niin on moni muukin univelkainen äiti. On juteltu ostoskärryille ja heijattu jauhopussia, ja unohdettu kaikkea mahdollista lapsen sotusta tärkeisiin tapaamisiin. Jälkeenpäin ja toisille tapahtuneena hauskaa, mutta toisaalta, erityisesti itselle sattuessa, myös aika pelottavaa ja ärsyttävää.

Veenu on nukkunut viime ajat huonosti. Hän havahtuu usean kerran yössä, kerran syömään, muuten ihan muuten vain. Ilmeisesti hän herää siihen, kun liikkuu unissaan.

Edellisistä kokonaisista yöunistani on yli vuosi. Veenun syntymän jälkeiseen aikaan mahtuu ehkä yksi yö, jolloin olisin herännyt vain kerran. Ja tämä on kamalaa. Tottakai vähäuniset yöt kuuluvat vauvavuoteen, mutta kamalaa se on silti. En yhtään ihmettele, miksi valvottamista pidetään kidutusmenetelmänä kuulusteluissa..

Älkää masentuneet loukkaantuko, en vähättele teitä yhtään, mutta masennuksessa on varmasti paljon samaa kuin tässä univelassa. Mie, joka olen aina ollut tehokas ja hoitanut kaiken paljon ennen deadlineja, lykkään nyt kaiken tekemistä viimeiseen mahdolliseen hetkeen ja teen sen sitten pakolla. Olen kaksi viikkoa ollut lähettämäisilläni yhden (kiireettömän) sähköpostin, mutta en ole tehnyt sitä, koska tarvitsen siihen liitteen, jota en vain jaksa kaivaa esiin. Huomenna miun on pakko kirjoittaa toinen sähköposti johon tulee paljon numeroita: olen lykännyt sitä virkeää hetkeä odotellen, koska numerot heittävät silmissä ja tarkistan kirjoittamaani hermostuneena monta kertaa.

Unohdin ilmoittaa Ellun urheilukouluun. En jaksa kuunnella miestäni. En jaksa vastailla kavereiden viesteihin vaikka haluaisin, vaan leikin, että en näe niitä tai vastaan vain osaan viestin aiheesta, koska en jaksa kirjoittaa pitkiä lauseita. Unohdin viedä kirjeen postiin. Siivosin kukkamaljakon jääkaappiin. Avaimet roikkuvat ulko-ovessa harva se päivä, tavarat putoilevat käsistä ja meiltä katkaistaan varmaan kohta kännykkäliittymät, koska niiden laskut tulevat miun sähköpostiin enkä meinaa muistaa niitä. Toisaalta tosiaan huvittavaa, mutta jos meillä ei olisi kahdeksan kuukauden ikäistä vauvaa, saisi tällaisella käytöksellä lähetteen jatkotutkimuksiin ja sairaslomaa - vaikka väsymys kuuluu pikkulapsiperheen elämään ja sille naureskellaankin, niin onhan tämä aika kamalaa.

En oikein tiedä, huomaisivatko ennen Veenun syntymää saamani ystävät ja viimeisen puolen vuoden aikana saamani uudet tutut puhuvansa samasta Minnasta, jos kuvailisivat miua. Mie ainakin kieltäydyn tuntemasta tätä saamatonta nahjusta, joka ei muista mitään, ei aina jaksa keskustella koska pitkien lauseiden muodostaminen on niin vaivalloista ja joka ei mielellään lähde kotikaupunkia pidemmälle, koska ei silloin pääse kotiin päiväunille.

On kamalaa olla väsynyt. Tiedän, että tämä menee ohi ja tiedän, että moni nukkuu vielä paljon huonommin, mutta kamalaa tämä on silti. On surullista, että ihanat vauvat kasvavat niin nopeasti isoiksi, mutta tätä vauvavuoden unettomuutta ei kyllä tule yhtään ikävä.

Kirjoitin tämän lähinnä muistoksi itselleni. Kostan, kun tytöt ovat teini-ikäisiä: meillä siivotaan aina viikonloppuisin aamukahdekselta, se parhaiten nauraa joka väsyneitä naamoja viimeisenä aamupalapöydässä katselee. ;) 

5 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Näin itse masentuneena ja myös huomattavista nukkumisvaikeuksista taannoin kärsineenä voin kyllä allekirjoittaa, että masennuksen oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin unettomuuden. Jo viikon-parin yöt valvottuaan tai muutaman tunnin yöunia pikkupätkinä nukuttuaan alkaa potea ihan samanlaisia olotiloja kuin masentuneena - jatkuva kaiken nielevä uupumus ei mene ohi vaikka ottaisi miten monet torkut, mikään ei kiinnosta, ei jaksa eikä huvita tehdä mitään, asiat unohtuilevat, pienetkin vastoinkäymiset alkavat itkettää, eikä itsestään jaksa enää pitää huolta. En ymmärrä, miksi kenenkään olisi tarpeen loukkaantua näiden asioiden vertaamisesta toisiinsa. (Tosin nykyään monet loukkaantuvat kaikesta ihan vain periaatteesta, mutta sellaisten elämäntapaloukkaantujien kommentit voikin jättää omaan arvoonsa - sellaisia ihmisiä ei voi mitenkään miellyttää, joten parempi antaa vain olla.)

    Näitä vauvavuoden väsymysjuttuja kuunnellessa ja lukiessa alan aina pohtia sitä, miten yksinhuoltajat selviävät hengissä ja järjissään koko rumbasta (rispektiä heille!), ja mietin usein myös, miksi on niin harvinaista, että vauvaa huoltaa useampi kuin vain kaksi ihmistä. Siinä missä kahdella vanhemmalla on kädet täynnä töitä, eikä oikein yhtään vapaata aikaa rauhoittua ja pitää huolta itsestään saati toisistaan ja parisuhteestaan, niin kolme huoltajaa saa homman pyörimään jo ihan toisella tavalla ja neljän kesken elämä saattaa olla jopa leppoisaa. Siinä kaikille jää enemmän omaa aikaa ja pariskuntakin ehtii huomioida myös toisiaan. Ennen wanhaanhan lasten kasvattaminen erilaisissa perheyhteisöissä oli käsittääkseni ihan tavanomaista, ja luolamiesaikaan se oletettavati oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Nykyään useimmille ei tulisi kysymykseenkään päästää ketään ydinperheen ulkopuolista mukaan vauvanhoitoon ja harva myöskään kokee asiakseen tarjoutua auttamaan.

    #hehtaarikommentti

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin jo pitkän kommentin, mutta se katosi. Enkä jaksa kirjoittaa uutta, tiedäthän. Niin, tiedät sinä.
    Samassa sopassa ollaan siis. Voimia meille!

    VastaaPoista
  3. Joo, hei kyllä! Mie huomaan usein ajattelevani, että miusta on tullut vähän laiska nykyään. Vaikka joo, eihän tuo ole vauva enää meillä, taaperohan se on, että vauvavuottakaan ei enää elellä.. Mutta viimeisen 1v7kk aikana oon nukkunut kolme kokonaista yötä, wuhuu :D Helposti taivun itsestäni ajattelemaan tosiaan, että miten oonkin näin laiska nykyään, kun ennen oon ollu ihan super, eikä meillä edes valvota öisin, heräillään vaan muutama kerta. Mutta kyllä se miulla ainakin vaikuttaa, että herää sen pari kertaa yössä lapsen takia, vaikka aika heti saakin nukahdettua uudestaan. Enää en imetäkään niin usein, niin tuntuu, ettei nekään hormonit enää suojaa samalla lailla, kuin ennen.

    Mutta ehkä voisin lopettaa ton laiskuuden hokemisen itselleni, ja olla ihan oikeesti armollinen vaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lopetus tärkeään aiheeseen<3 Kostoa odotellessa!!:D

    Mutta juu täälä mennään samoilla fiiliksillä. Lähinnä aamuisin ollaan enemmän tai vähemmän väsyneitä, mutta väsyneitä eniveis. Parasta oli kun puhuin siskon kans puhelimes ja puoles välis juttua jouduin kysyä, että muistatko sä mistä mä olinkaan kertomas!!HAHA. Että tosiaan ajatus piskuusen pätkii...

    Ihan hurjasti tsemppiä sulle (ja mulle:) ), kyllä se tästä helpottaa<3

    VastaaPoista
  5. Huh, kovasti jaksamista ja toisaalta myös armollisuutta itselle väsymyksen keskellä! Juuri nyt samastun hyvinkin tähän, koska viime ajat Bonsku on jonkun pikku flunssan/hampaan/mahan/minkälie vuoksi nukkunut vähän huonosti ja hyvien öiden jälkeen se tuntuu kahta kauheammalta.

    Väsymyksen lisäksi myös ihan pienen lapsen hoitaminen jotenkin heikentää muistia. Sen huomaa myös meillä koti-isästä, jolla on nykyisin ihan mom-brain. Lohdulllista!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!