keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Hyvä äiti vai tosi huono äiti?


Meillä oli kylässä joukko lapsia ja talon tyhjennettyä löysin Ellun rakkaan Sanna-nuken käsi irronneena yhdestä nurkasta. Ellu oli jo nukkumassa ja koetin työntää kättä takaisin paikalleen, mutta ei auttanut, muovi oli murtunut ja käsi roikkui surkeana pois paikaltaan. Nukke näytti surkealta ja miua itketti jo pelkkä ajatus siitä, miten surkealta Ellu näyttäisi tilanteen selvitessä aamulla.

Mietin, miten keskustelisin asiasta Ellun kanssa ja miten kohtaisimme kolauksen yhdessä. Rikkinäinen nukke harmittaisi, mutta Ellu kyllä pääsisi asian yli, leikkisi Sannalla vaikka vaatteiden pukeminen olisikin hankalaa eikä sitä saisi nuken kantoreppuun enää ja kesällä sen käsi varmaan putoisi järveen ja... Sitten päätin olla epäkypsä vanhempi, naputtelin iltamyöhällä nuken ostoilmoituksen paikalliselle Fb-kirppikselle ja seuraavaan aamuun mennessä olin löytänyt lähes identtisen nuken naapurikaupunginosasta. Liimasin nuken pyllyyn Ellun nimitarran, puin Sannan vaatteet päälle ja hylkäsin sen samaan paikkaan, mistä olin sen edeltävänä iltana löytänyt. Suorastaan poirotmainen rikos.

Mieheni kannusti ystävällisesti, että olen hyvä äiti kun hankin Ellulle uuden nuken, jonka kanssa hän saa jatkaa niitä puuhia, joista on vanhan Sannan kanssa nauttinut. Yksi pettymys vähemmän nelivuotiaan elämässä. Itsekin vakuutan itselleni, että säästin Ellun isolta harmilta ja kovilta päätöksiltä.

Mutta toisaalta, hyvä vanhempi ei pehmittele kolhuja liikaa vaan auttaa lasta kohtaamaan pettymykset ja jatkamaan elämää myös niiden jälkeen. Kolhut ja rikkoutuneet nuket kuuluvat elämään eikä niiltä voi Facebook-tunnukset omaava kirppistelijä-äiti ikuisesti suojella. Sitä voi kuvitella olevansa hyvä ja kiva äiti ja antaa lapsensa valvoa puoleen yöhön, saada kaikki lelut kaupasta, voittaa aina peleissä ja lahjoa, piilottaa tai huijata kaikki pettymykset pois, mutta pidemmän päälle sellainen on vain todella huono äiti.

Olisin voinut olla hyvä äiti, kertoa Ellulle totuuden, lohduttaa ja näyttää, miten Sannalla voi vieläkin leikkiä. Tai toisenlainen hyvä äiti ja lähteä Ellun kanssa ostamaan uuden. Tai vielä toisenlainen, sellainen, joka ei kutsuisi meille muita lapsia, jotta Ellun rakkaat tavarat varmasti pysyvät ehjänä. Nyt päätin olla sellainen hyvä, joka ehkäisee lapseltaan edes yhden lapsuusajan ison pettymyksen, vaikka sitten vähän huijaamalla.

Vanhemmuus on vaikeaa. Olet aina samaan aikaan vähän hyvä ja vähän huono. Tosin lapsesi ei tiedä sitä. Hänestä sinä olet aina aika super. Erityisesti siitä, kun innostut ihmettelemään hänen kanssaan sitä, miten Sanna osaakin nyt ihan yllättäen sulkea silmänsä, vaikkei se aiempaan kolmeen vuoteen ole sitä osannut. Oho ja hups.

Millainen hyvä äiti sinä olisit ollut? 


Ps. Mies esitti huomion, että olen hyvä äiti niin kauan, kun en jää tästä kiinni. Jos jään kiinni, olen todella huono äiti. Olen vähän kuin kodeissa aattoiltana vieraileva nuorisoseuralta tilattu joulupukki.  Mutta otan sen riskin ja teen silloin, mitä hyvä huono äiti tekisi: pyydän anteeksi ja kerron totuuden. Mutta siihen saakka, hyshys. 

14 kommenttia:

  1. Mä olisin varmaan tehnyt ihan saman:) Ja uskon, että niitä vastoinkäymisiä kyllä tulee vaikka nyt joitakin vähän pimittääkin lapsilta. Meidän Mandilta hävis pari kesää sitten sen unilelu Tampereen reissulla. Huomattiin se vasta kotona ja pääteltiin, että se on varmaan neidin sylistä tippunut kun pysähdyttiin kauppaan. Se toisen lohduton itku.Oikeasti mun piti mennä vessaan ja itkeä pillittää sielä aivan silmät turvoksiin. Ihan kamalaa!!! No koska en ollu faces sillon, niin ei me sitä nallea ikinä takaisin saatu. Meni kauan ennen kuin neiti hyväksyi jonkun toisen yhtä tärkeäksi. Että kyllä, välillä saa vähän huijata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos synninpäästöstä, ehkä saan tämän pienen huijauksen tosiaan anteeksi :D

      Poista
  2. Mä en olisi varmaankaan ollut lainkaan yhtä kekseliäs, eli pisteet sulle! :D Kyllä niitä pettymyksiä voi harjoitella toisenlaisissa tilanteissa. Tuosta olisi sitä paitsi aiheutunut pettymyksen sijaan puhdasta surua, ja jos se on noin pienellä kikalla vältettävissä, niin ehdottomasti annan kanssaäitinä siunauksen teollesi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä synninpäästöt helpottavat miun morkkista. :D

      Poista
  3. Kauheeta, miten surullinen olo tästä jutusta tuli. Jotenkin just ihan pienten lasten suosikkileluille sattuneet onnettomuudet on mulle jotenkin tosi surettavia tapauksia. Enkä edes tiedä, miksi reagoin niihin niin vahvasti. :( En olis kyllä hankkinu uutta tilalle, koska ite pikku kersana tunsin omat leluni niin tarkkaan, että olisin heti huomannu sen vaihtuneen, ja se olis ollu munsta tosi pelottavaa, et mun nuken tilalle olis tullu joku outo varanukke. Olisin varmaan juossu kysymään vanhemmilta, et minne se mun vanha nukke on joutunu ja mistä tää uus on tullu, ja jos en olis saanu vastausta, olisin uskonu, et mulle valehdellaan tai luullu näkeväni painajaista. No, harva lapsi varmaan on yhtä pikkutarkka yksityiskohtien suhteen, mutta en uskaltais lähteä kokeilemaan. :D Pointsit kyllä oveluudesta! Jos lapsi ei huomannu mitään, niin hyvä juttu. Kai huolehdit, ettei se vanha rikkinäinen nukke sitten vaan yhtäkkiä löydy jostain? Se vasta oliskin pelottava meinaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukke on paketoituna yläkaapissa, eli ei pitäisi löytyä. Ellu ei huomannut vaihtoa, joten ehkäpä uskallan hävittää todistusaineiston jo.

      Mie olisin kyllä heti tunnustanut tekoni jos Ellu olisi epäillyt Sannan aitoutta puolellakaan sanalla, olisihan se kamalaa jos heräisi epäilys siitä, ettei oma rakas lelu ehkä nyt olekaan se oma ja rakas... Mutta nyt ei ilmennyt. Puuh.

      Poista
  4. Mä oisin tehny samoin :)
    Mun mielestä elämässä on ihan tarpeeksi kolhuja mitkä voidaa käydä sit yhdessä läpi. Ja jotkut kolhut on tarkoitettukin silitettäviksi äidin toimesta ;)
    Inhoon sitä sanontaan että "vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä".
    Musta niitä ei tarvi tuottaa kun niitä tuottaa muut ihan tarpeeksi haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin on aika julmasti sanottu, että vanhempien tehtävä olisi tuottaa ne pettymykset, kyllä niitä tulee tuottamattakin. Ja toki ne pitää opetella käsittelemään, mutta joku raja se on pettymysten määrällä nelivuotiaan elämässä. Pieni huijausyritys sallittakoon ;)

      Poista
  5. Hyvä, että löytyi samanlainen :) Kyllä niitä pettymyksiä ehtii ihan tarpeeks ja välillä liikaakin harjoittelemaan. Oisin varmaan tehnyt samalla tavalla, onhan meillä tyypin lempihiiriäkin kaksi, toinen varalla, piilossa, jos toinen sattuis häviämään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän useammankin vanhemman, jotka ovat ostaneet jemmaan esimerkiksi unilelun kaksoiskappaleen. :D Kadonnut tai rikkoutunut lempilelu voi olla tosi iso juttu.

      Poista
  6. voi ei, tää on kyl hyvä aihe :D ja minusta toimit hyvin, ehtii niitä pettymyksiä tulla vähemmän tärkeiden lelujen ym kans.. Itelläki alkaa olla ajankohtaista tää pettymysten kohtaaminen (lapsen kohdalla --> omalla kohdalla) kun 2v tytöllä alkaa muodostua kaverisuhteita, ja tietenkää niissä ei mee kaikki aina niin putkeen. esim yks tytön tuttu lapsi on erittäin ujo ja monesti ei ala leikkimään ollenkaan, jos sille päälle sattuu ja saattaa sanoa että "en taho leikkiä ton kans" ym. Itelle tulee niin paha mieli ja miettii et miten tän hoitaa?? :'( ollaan koitettu puhua sit että välillä ujostuttaa ja tän lapsi onki hyvin omaksunu, vaik ei varmasti tajua vielä oikeesti sanan merkitystä. Vanhemmuus on välillä yhtä sydämen särkymistä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, noiden sosiaalisten suhteiden harjoittelun haasteiden kanssa nämä materialistiset seikat ovat aika pieniä. :D Hienosti olet kyllä kertonut tytölle tilanteesta!

      Poista
  7. Hienosti kiteytetty äitiyden (tai vanhemmuuden) ainaisia dilemmoja: teet niin tai näin, niin jokin onnistuu ja jokin menee pieleen.

    Minä olisin varmaan kertonut lapselle tapaturmasta, mutta ihan kamalaa kyllä mikä pettymys olisi seurannut. Minusta oikeaa tai väärä tapaa toimia ei kuitenkaan ole. Jos lemmikki kuolee, niin en ehkä ostaisi uutta tilalle kertomatta, mutta nukke on kuitenkin vähän eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lemmikin vaihtaminen toiseen olisi aikamoinen nounou. Ja lelunkin vaihtaminen on tosi, tosi väärin. Mutta minkäs teet kun olet hormonien vaivaama äiti. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!