lauantai 24. kesäkuuta 2017

Paluu maalaisjuhannukseen


Ihanaa ja tunnelmallista juhannusta kaikille!

Me vietimme juhannusta siivoillen talorähjäämme maalla, tavaten sukulaisia ja syöden savukalaa ja raparperijuustokakkua. Ellu sai kukkaseppeleen ja keräsi melkein-seitsemän kukkaa tyynyn alle ja vakuutti nähneensä unta päiväkotiryhmän söpöimmästä pojasta. ;)


Veenukin hillui kokolla ensimmäisenä juhannuksenaan. Olimme ajatelleet hänen nukahtavan jo matkalla, mutta mitä vielä: kokolla oli ihan liikaa jänniä ihmisiä ja koiria. Ja vaunuissa kummallinen verkko jota heilutella.


Viisi vuotta sitten katselimme miehen kanssa edellisen kerran kokkoa samassa paikassa. Ellusta ja Veenusta ei ollut vielä aavistustakaan eikä meillä ollut taloa eikä vapaa-aikaprojektia. Molemmat pappani olivat vielä elossa: huomenna toisen heistä kuolemasta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ja mie täytän 30. Valtavan nopeat ja tapahtumarikkaat viisi vuotta.

3 kommenttia:

  1. Kuin myös teillekin:)
    Upea kokko!
    Millä reseptillä teit kakun? Kuulostaisi juuri sopivalta miun synttäreille :D

    VastaaPoista
  2. Pahus, olen unohtanut vastata! Vetäisin kakun omasta päästäni, siihen tuli n. 1,5dl sokeroitua raparperisosetta, yksi purkki maustamatonta tuorejuustoa, 4 dl kermaa ja 5 liivatetta. Pohjassa oli digestivejä ja voita.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!