maanantai 5. kesäkuuta 2017

Talo maalta

Miun haaveenani on aina ollut vanha talo. Pidän kaikenlaisista vanhoista tavaroista, puuhuonekaluista ja -ovista ja vanhojen talojen kotoisista pihapiireistä isoine puineen ja pensaineen. Miehen kanssa etsimmekin aikanaan pitkään vanhaa taloa maaseudulta: sitten järki (ja miehen homeyliherkkyys) voitti ja asetuimme uuteen taloon kaupunkiin. Olemme viihtyneet hyvin ja tämä on ollut täysin oikea ratkaisu, mutta samalla olemme haaveilleet edes kesäpaikasta maaseudulla. 

Ja nyt meillä on sellainen. 


Vähän vahingossa ostimme viime viikolla lapsuusseudultani vanhan rintamiestaloineen metsittyneine pihoineen ja irtaimistoineen. Talo vaatii aluksi perusteellisen jynssäyksen, ulkovuoren maalauksen ja aika pian myös uuden katon ja pientä pintaremonttia. Piha vaatii raivauksen, pihasauna puhdistuksen ja tilallamme (!) oleva pieni metsä risusavotan ja uudelleenistutuksen. Hommaa siis riittää - eilen olimme kokonaisen työpäivän talolla ja saimme tyhjennettyä ja pestyä yhden huoneen... Mutta se on alku! 


Talokauppojen myötä saimme omistukseemme myös vanhan omenapuun, kaksi raparperipensasta ja muiston kasvimaasta. Ellu on innoissaan vanhasta pihapiiristä ja me kaikki olemme aika innoissamme ikkunasta näkyvästä peltomaisemasta, pihasaunasta ja pihapuissa laulavista linnuista. Käsi on eilisestä jynssäämisestä niin kipeä, etten meinaa edes saada tätä kirjoitettua, mutta nyt meillä on vanha pihakoivu, ulkohuussi, mystisiä villiintyneitä kukkapenkkejä, pihakaivo, aidot 1950-luvun väliovet ja pönttöuunit. Että mikäs tässä jynssäillessä.


Ehkä tässä on hiukan kolmenkympinkriisiäkin, pitää ryhtyä toteuttamaan odottelemassa olleita unelmia ja edes yrittää pelastaa edes yksi vanha talo elämänsä aikana, vaikka sitten vain tällaiseen kesäasumiskäyttöön. Toivottavasti talo on onnellinen, kun se sai meidät oltuaan ensin vuosikausia yksin ja hyljättynä: tai sitten se on kauhusta kankea. Ken tietää. ;) 

Ps. Pari vuotta sitten kirjoittelin täällä kaipustani maalle ja siitä, miten haluaisin Ellulle muistoja miulle tärkeistä paikoista. Kuvat on otettu puolukkaretkeltä vain noin sadan metrin päästä "uudelta" taloltamme. Että ehkä tämä nyt sitten on kohtaloa. 

9 kommenttia:

  1. Voi että ihan hurjasti onnea!!!!
    Meillä elää sama haave. Ja itse asiassa mekin etsittiin aluksi tuollaista vanhaa taloa, mutta kai se sitten järki tuli meilläkin kuvioihin ja ostettiin tämä nykyinen. mutta kyllä se vanhan talon haave on vielä molemmilla kirkkaana mielessä. Ihan oon vihreä kateudesta, että sä saat sielä nyt sitten nauttia pönttöuunista ja vanhoista ovista:)
    Kai me saadaan seurata talon kunnostusta täälä blogissa?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa jossain kohtaa saataisiin talo kuurattua ja edes jonkinlaiseen kuosiin, että pääsisimme tosiaan nauttimaankin :D Hommaa riittää, mutta ehkä tuosta saa kivan sitten öö, kymmenen vuoden päästä, jolloin tytöt eivät varmaan enää edes suostu lähtemään tuonne. :D

      Ja varmasti talosta kuuluu täällä. :) Miehen kanssa aloittelemme myös uuden blogin talon vaiheiden tallentamiseen, hihkaisen täällä siitä sitten aikanaan!

      Poista
  2. Vautsi, onpa ihana juttu! Onnea uudesta aarteesta!
    Täällä kans kyllä sydän halajaa maalle, mutta on itselle vielä kaukainen haave tässä elämäntilanteessa. Mutta mielenkiinnolla seurailen, jos aina välillä taloaarteestakin postailet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!

      Meillekin joku toinen elämänvaihe olisi varmasti ollut tälle projektille parempi, mutta mennään nyt tällä!

      Poista
  3. Vau, onnea! Ihanaa että haaveesi toteutui!
    Teillä meneekin varmaan kesällä kivasti aikaa tuolla talolla. :)
    Lapset saavat varmasti ihania muistoja sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varmasti ihan jokaisen vapaahetken saisi menemään tuolla, nyt ja seuraavina kesinä. :D Hommaa riittää!

      Ja lapset saavat varmasti ihania muistoja. Ja traumoja. ;)

      Poista
  4. Vau, onnea! Ihanaa että haaveesi toteutui!
    Teillä meneekin varmaan kesällä kivasti aikaa tuolla talolla. :)
    Lapset saavat varmasti ihania muistoja sieltä.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa 😍 onnea tupaan ja ihania puuhahetkiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos nyt saataisiin talo siihen kuntoon, että siellä voisi yöpyäkin, niin tulisi puuhailusta helpompaa!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!