maanantai 14. elokuuta 2017

Hedelmäkakku yksivuotiaan syntymäpäiville


Viikonloppuna juhlimme yksivuotiasta Veenua, ensin sukulaisten ja seuraavana päivänä ystävien kanssa. Kaverisynttäreille suunnittelin ensin pientä kakkua ja lisäksi hedelmiä, Veenu kun rakastaa hedelmiä ja ne sopivat mielestäni kivasti lasten kesäjuhliin. Sitten muistin joskus nähneeni kuvan kokonaan hedelmistä tehdystä kakusta. Siitä se ajatus sitten lähti!

Leikkasin vesimelonin ympyrän muotoisiksi, paksuhkoiksi viipaleiksi ja jaoin jokaisen ympyrän kahdeksaan osaan. Kiinnitin melonit toisiinsa hammastikuilla. Sitten pätkiä toiseen kerrokseen banaaneja, jotka kiinnitin tikuilla meloneihin. Sitten taas melonia, mandariinia (neljäsosaksi pilkottuna) ja sitten taas hiukan banaania ja melonia. Jätin banaaneihin ja vesimeloneihin kuoret, koska biletimme ulkona ja ajattelin, että hedelmien ottaminen ja syöminen on helpompaa kuorineen.

Kun kakun runko oli kasassa, lisäilin sivuihin lisää hedelmiä taas hammastikkujen avulla. Tässähän olisi voinut olla vaikka kuinka tarkka ja järjestelmällinen, mutta mie luotin rentoon tyyliin.

Kakkuun meni melkein kokonainen (keskikokoinen) minivesimeloni, viisi banaania, kaksi isoa terttua rypäleitä, neljä mandariinia, kolme kiiwiä ja aika paljon mansikoita, koska mansikat nyt ovat parhaita.


Kakku toimi hyvin kynttilän alustana ja oli vieraistakin todella hauska. Ja se syötiin juhlien kuluessa kokonaan, jee! Kaikki saivat vitamiineja eikä kenenkään kakunsyömistä tarvinnut rajoittaa. ;) Veenukin piti kakustaan, ja olin kuulevinani illan aikana häneltä uuden sanan, meluunii...


Lisää juhlajuttuja ja - tunnelmia lähitulevaisuudessa, mutta piti päästä nyt ensimmäiseksi levittämään tuon hedelmäisen kakun ilosanomaa. Tehkää kakkuja hedelmistä, ne on kivoja! Muistakaa ostaa tosi paljon hammastikkuja, ei mielellään ihan pienimpiä, että yksivuotiaatkin älyävät jättää ne syömättä.

1 kommentti:

  1. Onpa ihanan näköinen!
    Mä en ole koskaan oikein innostunut tavallisista kermakakuista, ja leivonkin yleensä juhliin juustokakun. Yhtenä vappuna yritin "keventää tunnelmaa" tekemällä smoothiekakun, mutta eihän se nyt oikein tuntunut miltään. Ehkä tällainen hedelmäkakku löytää tiensä meidänkin (aikuisten) juhlapöytään - miksi se pitäisi jotenkin naamioida kakuksi kun ihan rehdeistä hedelmistä saa aikaan jotain näin kaunista!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!