maanantai 6. marraskuuta 2017

Juoksee, juoksee

Seitsemän vuotta sitten juoksin viisi kilometriä. Se oli valtava määrä miulle, joka vihasin juoksemista ja olin aina liikunnassa ollut se huonoin, hitain ja kömpelöin. Juokseminen jäi kun pian vitosen juoksemisen jälkeen loukkasin nilkkani portaissa, mutta lenkistä voimaantuneena uskaltauduin ensimmäistä kertaa elämässäni ohjatuille jumppa- ja zumbatunneille. En ehkä löytänyt sitä mainostettua liikunnan iloa, mutta ainakin sen fiiliksen, että hei, kyllä miekin voin pystyä tähän. 

Kolmenkympin kriisissäni innostuin, kun ystävä kertoi aloittavansa saman juoksukoulun, jonka avulla olin vuosia sitten juossut viisi kilometriä. Voisinko juosta sen taas? Ohjelma oli tämä, Porin kaupungin juoksukoulu. Suosittelen kyllä sohvaperunoille!


Ja siinähän sitä sitten juostiin. Välillä homma oli takkuamista, välillä olo oli onnistunut. Manailin itsekseni, että lopetan heti, kun saan sen manatun viisi kilometriä juostua. Kahden ja puolen kilometrin lenkkien kohdalla toinen polveni kipeytyi pahasti ja jouduin odottelemaan sen toipumista kaksi viikkoa. Aloin sitten hiljalleen taas juosta, en juoksukoulun vaan oman fiilikseni mukaan, ja kuukausi sitten juoksin viisi kilometriä. Ja päälle sata metriä, koska pitihän miun näyttää itselleni, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin seitsemän vuotta sitten. :D


Juokseminen olisi tällaiselle aika kiireiselle kotiöidille niin hyvä harrastus: se on edullista eikä aikaa mene matkoihin kuntosalille tms. Saa nauttia ulkoilmasta ja hiljaisuudesta tai ihan itse valitsemaan musiikista. Jatkoinkin juoksemista kerran viikossa tehden jonkin pienen lenkin, muutoin kävin zumbassa ja jumpassa, ja eilen Ellun kaverin synttäripippaloiden jälkeen juoksin, tadadaa...


Yli kahdeksan kilometriä! Ja tunnin!  Etanan vauhdilla, mutta kuitenkin! Fiilis oli uskomattoman hyvä. Päivän olin siivonnut, vienyt lapsia liikuntatapahtumaan ja kaverisynttäreille, ja silti olin niin sisukas supernainen, että jaksoin vielä löhteä lenkille. Olin ja olen todella ylpeä itsestäni.

Porin juoksukoulussa harjoitellaan juoksemaan kymmenen kilometriä, ja sen miekin haluaisin juosta. Tosin, jos talvi nyt tulee, niin se ei tapahdu vielä tänä syksynä: huonon nilkkani kanssa en todellakaan halua juosta liukkaalla tai lumella. Mutta keväällä sitten taas!

Ihanaa alkavaa viikkoa ja onnistumisen fiiliksiä teillekin! 

4 kommenttia:

  1. Vautsi, onnea hienosta saavutuksesta! Ihan hyvä vauhti tuo on, oo ylpee! :)
    Miulla on ikävä juoksemista, siun juoksufiiliksestä vaan koveni :D Pitkään aikaan kuitenkaan mun ei kannata juosta vielä, raskausaikanakaan ei onnistunu, esikoisen raskauden jälkeen juoksin hetken, ja se johti pahaan erkaumaan.. Miun 15km juoksulenkeistä on siis hiuukkasen aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!

      Miulla meni molempien tyttöjen jälkeen aika kauan, ennen kuin edes muutama juoksuaskel tuntui hyvältä. Kyllä sitä sitten ehtii, onhan sitä loppuelämä aikaa juosta ja jumppailla jne, mutta vauvavuosi on vain kerran per lapsi!

      Poista
  2. Niinpä, loppuelämä aikaa kuitenkin. Tällä kertaa en kyllä edes yritä liian aikaisin juoksemaan. Viimeks vaan jälkitarkastuksessa lääkäri oikein kehotti, että juoksemaan vaan, vaikkei selvästi asiasta tiennyt mitään :D

    VastaaPoista
  3. Itsellä on haaveissa kans jossai vaiheessa juosta. Ajattelin sen kyllä aloittaa, sitten kun pystyy, vaikka vihaan juoksemista ylikaiken... Mut vieressä hyvä kuntorata, nii saa hyvän treenin aikaiseksi! Hienoa Minna, ihan mahtavasti siulla menee! :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!