tiistai 7. marraskuuta 2017

Lelukuvasto tuli

Täällähän ne ovat taas, joulun lelukuvastot. Joillekin lahjaa miettiville vanhemmille ne ovat tänä nettiaikanakin kullanarvoista salaista iltalukemista, joissain perheessä ne ovat harmittomaksi ajateltua katseltavaa lapsille ja toisaalla koko läpyskä viskataan kiireesti kierrätyspaperiastiaan lasten lahjahysterian ja tuhannen lahjatoiveen listan pelossa.


Mie ja mieheni lapsuudessa lelujen maahantuojien painattamia lahjakirjoja tuli yleensä postissa vain yksi, nuoremman siskoni lapsuudessa sitten enemmänkin. Siihen lahjakirjaan sitten piirreltiin kivojen tavaroiden viereen merkiksi rasteja ja sydämiä, jossain kohtaa sitten kirjoitettiin juhlallisesti Joulupukille ja sen jälkeen selailtiin ja haaveiltiin edelleen. Ja osattiin sitä ennenkin: äitini kertoi, kuinka hän ja sisaruksensa hakivat innoitusta vanhasta aapisesta, ja toivoivat parin pitkäaikaisemman toiveensa lisäksi P:n kohdalta palloa. Mammukka oli saanut hyvät naurut tuhotessaan todisteita ja polttaessaan tontulle tarkoitettuja kirjeitä navetan uunissa.

Lapsen ajatus pitkässä toivelistassa on monesti aika kaunis, ainakin meillä: pyydetään lahjat pukilta, joka tykkää antaa lahjoja, ja silloin äidin tai isän ei tarvitse ostaa niitä omilla rahoillaan. Harva kieltäytyy mahdollisuudesta ilmaiseen tavaraan, ainakaan nelivuotiaan itsekurilla.

Meillä uskotaan Joulupukkiin (tai noh, Ellu on sen verran tarkka, ettei hän usko ihan täysillä. Yhtäkään näkemäänsä pukkia hän ei ole uskonut 'ihan oikeaksi', mutta hän uskoo ajatukseen Joulupukista), joten olemme miehen kanssa kertoneet Ellulle itse lapsena Mauri Kunnaksen kirjoista oppimaamme viisautta : 'Nykyään vanhemmat (ja muut läheiset) ostavat valtaosan lasten lahjoista, mutta muutaman lahjan jokainen lapsi Korvatunturiltakin saa'. Eli Joulupukille saa kirjoittaa ja saa haaveilla, mutta pukki ei toteuta kaikkia toiveita, joten on vähän turhaa ja epäkohteliastakin lähteä toivomisen ilosta paketinkuvat silmissään pyytämään palloja. Tarina Joulupukista, joka tuo jokaiselle pari lahjaa ja antaa muiden läheisten hoitaa loput, jättää tilaa sille, miksi kummitäti joskus antaa lahjansa itse ja miksi se joskus on pukin säkissä, ja miksi me ostelemme lahjoja tutuille tai Ellu tekee niitä itse. Kirjoittelinkin tästä jo viime vuonna.


Ellu kirjoitti kolmen kohdan lahjalistan, pitää vielä kirjoittaa toiveet kirjemuotoon tonttuja varten. Lisäksi miulla on oma listani muutamasta jutusta, joista Ellu on useasti puhunut. Eiköhän tästä hyvät lahjat saada aikaan - tosin miua harmittaa, että Ellun ykköstoivetta, tiettyä My little ponya, ei varmaankaan ehdi saada jouluksi mistään, vaikka tiedänkin, ettei hän jouluriemussaan asiasta pahastu.

Mites teillä, saako lelukuvastoa lukea ja jos saa, niin miten se on sujunut? 

Ps. Ensimmäinen jouluaiheinen ootas tänä vuonna! Jee, tästä se taas lähtee: It's the most wonderful time of the year! 

2 kommenttia:

  1. Meille ei oo vielä ton näköstä lelukuvastoa tullu :p Joku toinen vaan. Lelukuvastojen lukeminen oli pienenä ihan parasta, ja mie oon oikein innolla sen lapselle ojentanutkin. Vaikka tosin luulenpa, ettei vielä tänä vuonna just tarkalleen sieltä lelukuvastosta mitään ostetakaan, jollei nyt yhtäkkiä sieltä löytyis jotain mihin hän ihastuisi tosi kovasti. Tähän mennessä kun kaikki lelut siellä on "tän saan loululahjaksi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on tullut näitä nyt neljä,ja vielähän tässä ehtii. :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!