perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - kahdeksas luukku


Veenu on innostunut piirtämisestä ja värittämistä, kyniä ja paperia vaaditaan monta kertaa päivässä ja kyllähän meillä niitä annetaan. Hyödynsin tätä innostusta Veenun kummien ja mummien joulukorteissa - miusta on kivaa, että lapset muistavat itse jotenkin kummejaan ja isovanhempiaan, oli se sitten pieni itsetehty lahja tai kortti.


Valtavasta piirtämisinnostuksesta huolimatta Veenulla on tyypillinen taaperon keskitymiskyky (samantasoinen kuin kärpäsellä), joten olemme tehneet kortteja pikkuhiljaa, yhden tai kaksi kerrallaan, joten ne ovat nyt kaikki aika erilaisia. Kaikkein kivoimpia miun mielestä tuli näistä värityskirjan sivuista, jotka liimattiin kortti pohjalle ja koristeltiin. Mie käytin tussia ja tarroja, Veenu hoiti muun värittämisen.


Kiva pieni jouluinen värityskirjan on Tigerstoresta, samoin koristelussa käytetyt joulupukkitarrat.


Ellukin on hoitanut omia korttiaskartelujaan ja lisäksi teetin tytöistä perinteiset joulukorttikuvat. En oikein tiedä, mitä kävi syksyiselle hienolle ajatukselleni pitää joulukorttien määrän minimissä - ei oikein onnistunut. Ehkä sitten ensi vuonna! Tai sitten, kun tyttöjä ei vähempää voisi kiinnostaa jokin tylsä askartelu. ;)

2 kommenttia:

  1. Minullakin meinasi kaatua viime vuonna korttien tekeminen siihen, että Bonsku kyllästyi kesken kaiken, eikä aikuisen tekeminä samoissa korteissa olisi ollut ollenkaan ideaa. Tänä vuonna olin viisaampi ja valitsin vähän nopeamman työosuuden Bonskulle.

    VastaaPoista
  2. Juu, lapsen innokkuus kannattaa ennemmin ali-kuin yliarvioida näissä jutuissa! Kynähommissa on se hyvä puoli, että näitä voi tehdä vaikka kolme viikkoa yhden kerrallaan, mutta jos mukana on maalit ja liimat jne, niin silloin homman rykäisee hyvin mieluusti kerralla

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!