keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - kolmastoista luukku


Tänään luukusta löytyy kokonainen joulukuusi!

Meillä on ollut tapana koristella joulukuusi jo hyvissä ajoin ennen joulua, ja Ellu on nyt pari vuotta osannut odottaa tätä. Kyselyt kuusen perään alkoivat jo marraskuun puolivälissä, ja nyt vihdoin on kuusi kasassa ja koristeltu.


Meidän kuusessamme enemmän on enemmän. :D Pidän amerikkalaistyylisistä överiäkuusista, ja Ellu pitää pallojen ripustelusta, joten tällainen on juuri meille sopiva kuusi.

Pallot ovat lasia ja muutamaan liitutaulumaalilla maalattuun palloon on Ellu yksivuotiaana taiteillut omat koristuksensa, enkä ole raaskinut pyyhkiä niitä, vaikka olinkin ajatellut, että ne koristeltaisiin joka vuosi uudestaan. Lisäksi on erilaisia käpyjä, muutamia tähtiä ja jääpuikkoja, ja tänä vuonna ostimme vielä pari lintua joukkoon killumaan. Meillä tykätään linnuista, ne kun liittyvät sukunimeemme.


Joka vuosi mietin, että pitäisikö meidän kaivaa esiin ne punaiset pallot ja hankkia tai askarrella jotain tonttuja kuuseen killumaan, ihan lasten takia, mutta tytöistä kuusi on onneksi ihana juuri noin. 'Ihan kuin Elsa olisi tehnyt taikojaan!' Kiitos Frozen.

Ps. Elsasta tulikin mieleeni, että Ruudusta voi katsoa ilmaiseksi pienoiselokuvan Olafin jouluinen seikkailu, jossa Frozenit Olaf-lumiukki etsii Annalle ja Elsalle jouluperinteitä. Teki vaikutuksen meidän nelivuotiaaseen, ja sai miut miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt leipoa hedelmäkakkua taatelikakun sijaan. :D

2 kommenttia:

  1. Niin kaunis tuo teidän kuusi!! Ja kiitti tuosta elokuva vinkistä!!

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!