torstai 7. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - seitsemäs luukku, vaalea glögijuustokakku


Joulusta 2011 olen tehnyt tätä vaaleaa glögijuustokakkua - hauska ajatella, että olen kantanut tätä töihin ja rotinoille jo silloin, kun lapset eivät olleet edes salainen haave, ja nyt leivoin tätä yhdessä 4,5-vuotiaan Ellun kanssa! 

Suosittelen, tämä on hyvä ja helppo kakku, jonka voi koristella pienillä piparkakuilla tai marengeilla. Mukavan raikkaan makuinen yleensä aika raskaiden jouluherkkujen keskellä. 

Kakku on aiemmin esiintynyt tässä blogissa nimellä Jouluinen juustokakku, mutta päivitin nyt hiukan reseptiä. 


VAALEA  GLÖGIJUUSTOKAKKU 

Pohja 
200 g piparkakkuja 
75 g voita

Murusta piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä aineet ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte 
5 liivatetta 
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
N. 200 g omena-kanelimarmeladia tai - hilloa
4 dl kermaa 
1/2 sokeria (maun mukaan) 
1 dl vaaleaa glögiä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Sekoita tuorejuusto ja omena-kanelimarmeladi. Lisää sokeri kermaan ja vatkaa kuohkeaksi.

Kiehauta glögi ja lisää siihen lionneet liivatteet. Sekoita hyvin. 

Anna glögin hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana kokoajan sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon. 

Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseos kevyesti nostellen. 

Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.


2 kommenttia:

  1. Ihana idea tää siun joulukalenteri!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma! Toistaiseksi tämä on tuntunut kivalta itsestäkin, katsotaan, muuttuuko mieli joulun lähestyessä ja ideoiden loppuessa :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!