keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kiipeilyä olohuoneessa



Yhtenä haaveena meille kotiin olivat jo pitkän tovin olleet puolapuut. Vaikutti niin kivalta ajatukselta, että tytöt voisivat kiipeillä ja roikkua  sydämensä kyllyydestä ihan kotona, eivätkä vain pikaisia hetkiä jossain jumppasalissa. Miehen työ on myös täynnä huonoja työasentoja ja ajattelimme, että roikkumis- ja venyttelymahdollisuus voisi tehdä hänellekin oikein hyvää.

Ennen joulua sitten kävimme vihdoin tuumasta toimeen ja teimme tilauksen.


Mie olen aina ollut todella arka liikkumaan ja tytöille olen halunnut toisenlaisen suhtautumisen liikuntaan. Ellu on tanhunnut jo useamman vuoden ja käymme kaikenlaisissa liikuntatapahtumissa ja Hoplopeissa, luistelemme, hiihdämme ja potkupyöräilemme. Tuntui siis hyvältä hankkia kotiinkin liikuntavälineitä lasten käyttöön. Ja Ellu onkin kyllä ollut näistä todella innoissaan ja kehittynyt roikkumisessa valtavasti - Veenukin pääsee jo kahden puolan korkeuteen ;)


Puolapuut pääsivät meillä olohuoneeseen, eli ne ovat helposti käytettävissä ja aikuisen on hyvä vahtia lasten touhuja vaikka ruokaa laittaessa. Ja tuleepahan välillä roikuttua vähän itsekin!

Tilasin puolapuumme Suomen voimistelutuotteelta, ne ovat mustaksi käsitellyt 80 cm leveät puolapuut leuanvetotangolla. Puolapuut tulivat kotiin asti ja kasaus oli helppoa, samoin kiinnitys seinään. Tai siis vaikutti hyvin helpolta, itsehän lähinnä seurasin vierestä ja välillä pitelin jostain pätkästä hetken kiinni. ;)


Puolapuut löysivät hyvin paikkansa olohuoneesta, siksi ne ovatkin mustat, että sopivat hyvin tuolla seinälle. Puunvärisiä emme halunneet ja valkoisten valkoisuus hiukan epäilytti, joten musta oli meille oikein sopiva vaihtoehto. Seinä oli juuri sopivasti tyhjänäkin, vain pari taulua muutti puolapuiden tieltä eteiseen.


Mahdollisia äkillisiä alastuloja pehmittämään tilasin Polkupediltä jumppamaton, joka koostuu neljästä palasta. Kuvassa on nyt rinnakkain kaksi palaa ja kaksi oli käytössä toisaalla - tätä voi siis hyvin muokkailla moneen käyttöön. Yleensä meillä on puolapuiden alla kaksi kerrosta jumppamattoa, matot saa hyvin laitettua kiinni puolapuihin reunoissa olevista koloista.

Muutaman viikon käyttökokemuksella olemme olleet puolapuihin todella tyytyväisiä. Ne ovat kauniit ja käytännölliset, eikä lasten innostus niistä ole ainakaan vielä hälvennyt. Itse olen iloinen siitä, että vihdoin toteutettiin tuo pitkäaikainen haave.


2 kommenttia:

  1. Tollanen ois kyllä niin kiva meillekin! Muakin pelottaa aina kun Lilian kiipeilee puistossa ja ehkä mun kauhu on tarttunut jo siihenkin kun vaatii paljon rohkaisua. 😏 Nuo sopii kyllä täydellisesti teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus tekee mestarin, tosiaan! Meillä Ellu on innokas liikkuja, mutta aika arka aina alussa, jos ei osaa täydellisesti : puolapuut ovat jo nyt tuoneet tosi paljon rohkeutta kiipeilyyn ja roikkumiseen. Suosittelen kyllä lämpimästi!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!