sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Rakas, raskas lapsi

Puolitoistavuotiaamme on rehellisesti sanottuna aika varsin haastavassa iässä tällä hetkellä. Omaa tahtoa ja vauhtia riittää, sanoja keskustella tai selittää omia halujaan vielä ei. Tarmoa on kuin pienessä kylässä eikä hän haluaisi olla paikoillaan hetkeäkään. Jos jokin ei ole mieleistä, niin silloin huudetaan, pahimmillaan selkä kaarella ja tavaroita viskoen. 


Ellukin osasi (ja osaa toki edelleen) tahtoa, mutta hän on mukautuvaisempi ja pitkäpinnaisempi luonne kuin Veenu. Meidän perheessämme Ellu tuntuu olevan Heinähattu, rauhallinen ja herkkäkin pohdiskelija, ja Veenu sitten Vilttitossu, joka on aurinkoisuudessaan ja sydämellisyydessään aivan ihana tapaus, mutta jolla vauhtia ja tahtoa riittää. Jos tytöillä olisi pikkusisarus niin Veenu olisi se Vaahteramäen Eemeli joka hinaisi pienemmän lipputankoon ja maalaisi tämän kasvot musteella. Loppujen lopuksi Veenusta ehkä tulee kunnanhallituksen puheenjohtaja kuten Eemelistä, mutta miulla on tunne, että jos haluaisin kirjata lapseni touhotuksia muistiin kuten Eemelin äiti, niin saisin kirjoittaa käsi kipeänä.


Energisyys ja aktiivisuus ovat hienoja perusominaisuuksia ihmisessä, mutta yhdistettynä tähän tahtoikään (ja pahuksen kovaan ääneen) ne ovat myös aika raskaita. Melkein kaikki ruoka on ei, pukeminen on ei, vaipanvaihto on ei, ostoskärreissä istuminen on ei ja samaan suuntaan käveleminen nyt ainakin on ei. Kieltämättä välillä lasken kymmeneen ja mietin, että lähden töihin ihan just nyt ja Veenu saa mennä päiväkotiin esittelemään mielipiteitään kuuluvalla äänellä, mutta aina myrskyn jälkeen on poutasää.

Noh, ehkä tämä on taas 'vain vaihe' ja elämä tasaantuu taas. Kuten sanottua, onhan se hienoa, että on rohkeutta ja omaa tahtoa, mutta hiukan alkaa syödä naista tämä ikuinen eieiei. Tulisiko jo kohta, että joojoojoo, muulloinkin kuin silloin, kun tarjolla on kakkua tai keinumista? 

4 kommenttia:

  1. Niin tuttua! "Haluan ulos mutta kieltäydyn kategorisesti laittamasta ulkovaatteita päälle" on täällä yksi vakiotilanne. Kyllä se vie voimia saada (ulko)vaatteet rimpuilevan pienen ihmisen päälle ja kun yrittää vielä samalla itse rauhallisena selittää tilannetta "no ei sinne ulos voi mennä ilman vaatteita..." mutta oma ääni hukkuu lapsen huutoon. Minua on paikoittain auttanut tuo hyvän puolen kautta asiaa katsominen, eli miten tällä pienellä persoonalla on niin voimakas tahto ja halu ilmaista se, vaikuttavaa! Hetki kerrallaan on myös hyvä taktiikka, kunhan vaan saan tuon haalarin päälle niin sitten enää ne kengät... :) Kyllä se siitä!
    - Satunnainen vakiolukija

    VastaaPoista
  2. Vaikka meillä ei sanotakaan vielä ei, niin se vaipan vaihtohan on ihan kamalaa ja naapurit kans sen kuulee. Odotan, mitä sit tulee suusta tulee, kun opitaan se ei ja paljon muuta.. ;) Tsemppiä ♡

    VastaaPoista
  3. Täällä on aivan sama meininki! Pikkusisko on niiiiin vahvatahtoinen että järki lähtee. Kaikki on tosiaan ei, iso, kirkuitkevä ei. Ja jos häntä kehtaa kieltää, katsoo hän pokkana silmiin, ehkä vähän hymyilee ja tekee kaiken kielletyn suuremmalla tarmolla.
    Jäin just tyttöjen kanssa talvilomalle, melkein kaduttaa...

    VastaaPoista
  4. Hauska kun teillä mennään aina niin samoissa meiningeissä kuin meillä. Minea on just tuollainen, viisoo tomerasti lautasta, mutta kun saa sen eteensä, että vois syödä, työntää sen pois ja rupeaa huutamaan. Yritä siinä nyt sitten toimia tyypin kanssa joka ei ihan itsekkään tiedä mitä haluaa vai haluaako mitään.
    Että kyllä, tämänKIN on pakko olla vaihe (menis pliiiiis nopeesti ohi!!).

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!