keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Uusi penkki terassille - kiitos taas, kulta


Koska kevään ja alkukesän ilmat ovat olleet niin loistavia, on meilläkin viihdytty pihalla ihan antaumuksella.  Ihanat ilmat!

Etupihalla meillä on iso, miehen rakentama terassi. Takapihalla oli vain alkuperäinen, aika ankea betoniterassi, jonka koteloimista laudoilla oltiin suunniteltu. Nyt tänä kesänä terassi sai sekä laudat että laajennuksen, siitä lisää myöhemmin, mutta projektista jäi aika paljon pieniä laudanpätkiä. Onneksi emme ehtineet viedä niitä vielä kaatopaikalle, koska kun sohva muutti takaterassille, tarvittiin etuterassille lisää istumapaikkoja. Bongasin ohjeen yksinkertaisesta penkistä ja mies sen taitavasti rakensi, kehuen hyviä ja helppoja ohjeita joten voin suositella muillekin, vaikkakin näin sivusta seuraajana. ;)


Koska penkki on kestopuuta, pitää sen antaa kuivua ensi kesään ennen kuin sen voi pintakäsitellä. Onhan se aika kaunis puunvärisenäkin, mutta kestää sitten paremmin säiden armoilla oloa.


Blogiani seuranneet muistanevatkin, että mies on rakentanut meille vaikka ja mitä terasseista keinuihin ja varastoon asti. Kun pari vuotta sitten ostimme talomme, piha oli ankea läntti ja mieheni lähes täysin vailla mitään nikkarointikokemusta. Mutta kaikkea sitä oppii, ja näin sivusta seuraajana kaikki on aina sujunut kuin rasvattu. Ja vaikka aina välillä puhumme talon myymisestä (koska meillä on edessä oman elämämme 'Remppa vai muutto' - haaste), niin olisi kyllä aika haikeaa luopua kaikesta, mitä mie olen muutamalla viivalla piirrellyt ideaksi johonkin kirjekuoren kääntöpuolelle ja jonka mies on sitten muuttanut kasasta puuta terassiksi tai keinuksi. Tällaiset penkin kokoiset voisi tietysti vielä ottaa mukaan, mutta terassia tai pihan kasveja ei.

Palailen Remppa vai muutto - ongelmaan myöhemmin. Nyt painun istuttamaan pari uutta kasvia (pitänee hakeutua hoitoon) ja viemään lapset retkelle kavereittensa kanssa.

Ihanaa juhannuksenalusviikkoa! 



1 kommentti:

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!