perjantai 27. heinäkuuta 2018

Marjoja, marjoja


Ah, marjat.

Varmaan kaikilla on oma marjatraumansa. Vanhemmat pakottivat kauniina kesäpäivänä metsään ja sitten sai oman pienen ämpärin (tai mukin, jos oli pieni tai onnekas) ja se piti sitten poimia täyteen. Marjoja poimittiin ikuisuus. Itikat ja paarmat söivät vuorotellen, eväsmehut oli juotu noin vartin jälkeen, muki ei täyttynyt ikinä ja jos se alkoi täyttyä, niin sitten kompastui oksaan, mättääseen tai kyykärmeeseen ja marjat kaatuivat sammaleeseen. Aikuiset poimivat ainakin miljoona vuotta, siinä ehti loppua mielenkiinto kivillä kiipeilystä ja käpyjen keräämisestä moneen kertaan.


Mutta sinä kesänä, kun Ellu oli vauva, ihastuin marjastamiseen. Onhan se mahtavaa saada puhtaita, terveellisiä, makeita marjoja pakkaseen ihan ilmaiseksi! Mikään himomarjastaja en ole ja metsäreissuni ovat lyhyen puoleisia, mutta mieluusti kävisin marjametsässä useamman kerran kesässä.

Perhe vain vastustaa. Tytöt olen vienyt metsään jo pikkuvauvoina rattaissa tai manducassa  ja yksivuotiaana he ovat istuneet oman ämpärinsä kanssa mättäässä. Olen vuolaasti kehunut niitä kolmea marjaa, jotka ämpäriin ilmestyvät ja olemme lähteneet pois heti kun mielenkiinto loppuu (eli noin vartin päästä), kotona on sitten leivottu marjapiirakkaa tai tehty marjajäätelöä. Tällainen houkuttelee lapsia jonkin verran, mutta marjamättäillä traumatisoituneeseen kolmikymppiseen mieheen ei toimi mikään! Lasten takia hän lähtee mukaan metsään, mutta on peittelemättömän tyytyväinen, kun lapset ilmoittavat, että nyt riitti. En olisi ikinä uskonut, että se olen mie, joka poimurin varressa anelen, että jos nyt vielä hetki oltaisiin, syökää vaikka vähän lisää marjoja.


Tänä kesänä olemme käyneet perheenä marjassa kahdesti, saaliina yksi mustikkapiirakka ja yhdet vadelmajäätelöt. Mutta sitten olen karannut iltaisin yksin marjapuskaan: uskomatonta, että olen vaihtanut lukemisen tai pihahommat lentävien ötököiden välipalana olemiseen.

Ja tiedättekö, mikä on pelottavinta - se, että samanikäiset ystäväni toimivat samoin! Instagramini on puolillaan kuvia marjamättäistä ja täysistä ämpäreitä, vaikka samojen tyyppien kanssa yläasteella manailimme hulluja äitejämme, jotka kovasti yrittivät käännyttää meitä marjastuksen iloihin.

Mutta on se ihanaa. Poimin marjoja ja mietin mielessäni, että tässä on ainakin kolmen iltapuuroon ja parin kiisselin tarpeet jo. Itsehän en syö puuroa enkä oikein niitä kiisseleitäkään, mutta lapset syövät. Ja mitäpä sitä ei pienten murujensa eteen tekisi, arvostavathan he niitä marjoja, vaikka eivät niiden poimimisesta vielä osaakaan niin nauttia.

Oletko hurahtanut iän myötä marjastukseen? 

1 kommentti:

  1. Heh, mie oon tykännyt marjastamisesta jo pienenä :D Varmaan yks syy on se, että olin jo lapsena tosi nopee kerääjä, ja meillä kotona aina palkittiin sitten tästä.
    Viime kesänä tosin en mustikkaan mennyt, raskaanaollessa se kyykistely ei oo miun juttu, siks tänä kesänä onkin kiva taas päästä, kun viime kesänä ei päässyt :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit piristävät päivääni!