sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Blogihiljaisuus

Suljen hetkellisesti blogini.

Olen jättänyt täällä kertomatta, että pari vuotta sitten perheemme joutui hyvin traumaattiseen konfliktiin. Se lienee kuitenkin ollut rivien välistä luettavissa.

Blogin pitäminen on vaikeaa. Olen kirjoittanut jotain blogia vuodesta 2004 tai 2005 saakka, se on ollut miulle tärkeää ja henkireikä. Olen saanut vertaistukea, olen saanut jakaa kokemuksiani ja oivalluksiani. Olen saanut blogin kautta ihania ystäviä. Kuitenkin  olen aina varautunut siihen, että blogiani saattaa lukea kuka tahansa: naapuri, työnantaja, lasteni hoitaja, sukulainen, ystävä tai kylän juorueukko. Kuvat voivat päätyä minne tahansa, mikään nettiin laitettu ei koskaan katoa. Siksi en ole koskaan kertonut täällä erityisesti lapsista mitään, mitä en olisi voinut kertoa kaupan kassalla.

Mutta nyt joudun hetkellisesti piilottamaan kaiken, mitä olen vuosien aikana täällä jakanut. Kaikki sanat, jotka olen halunnut jakaa, kaikki kauniit (ja joskus ei-niin-onnistuneet) kuvat, joita olen ottanut. Kahdeksan vuotta perheemme historiaa. Se tuntuu pahalta. Mieheni oli sitä mieltä, että miun pitäisi vain jatkaa niin kuin ennenkin eikä antaa tämän vaikuttaa itseeni, mutta juuri nyt en jaksa. Olen kasannut itseäni terapiassa, olen opiskellut, olen puhunut, puhunut ja puhunut. Olen käsitellyt asiaa lasten kanssa paljon enemmän, kuin olisin halunnut tai jaksanut.  Käyn töissä, hoidan arkea ja elän keskellä korona-aikaa. En jaksa jälleen kerran nostaa leukaa pystyyn ja olemaan välittämättä. Miulla on oikeus laittaa ovi kiinni ja takalukkoon, hengittää hetki ja miettiä.

Tottakai olen tiennyt, että sellaisetkin ihmiset, joista en halua kuulla enää koskaan mitään, voivat lukea blogiani ja seurata miua somessa. Olen kuitenkin valinnut olla ajattelematta sitä: jos on tapahtunut todella pahoja asioita eikä niiden selvittämiseen ole halua, niin miksi olisi kiinnostunut toisen elämästä? Eläköön omaansa niin kuin haluaa.

Täällä on nyt hiljaista, mutta miulla ja meillä menee hyvin. Meillä on toisemme ja pystymme puhumaan kaikesta. Haluan nyt miettiä, missä miun rajani menevät. Todennäköisesti joudun piirtämään ne vielä tiukemmiksi ja selvemmiksi kuin aiemmin.

Kaikkea hyvää teille kaikille ihanille, pitäkää huolta itsestänne!