perjantai 27. maaliskuuta 2020

Pienoismaailma Schleich -hevosille

Iloa, eloa -blogissa Laura oli tehnyt lasten kanssa hienon pienoismaailman. Laura listasi myös monta muuta kivaa juttua, joita nyt voi puuhailla kotona. Me tartuimme pienoismaailmaan: erityisesti eskarilainen rakastaa kaikkia tällaisia askarteluprojekteja.

Tällaiset pienoismaailmat ovat hieno tapa saada uutta kipinää lasten leikkeihin. Muumeille voisi tehdä muumilaakson, dinosauruksille vaikka tulivuoren ja petshopeille hakea vaikka oksia metsäksi. Mie ehdotin, että tekisimme jotain Schleich -hevosille, jotka ovat olleet tovin aika leikkimättä. Ehdotus kelpasi tytöille ja sitten suunnittelimme, mitä tehtäisiin.

Rakensimme minimaailman pahvilaatikon pohjalle, mutta sen olisi tietysti voinut kasata ihan mihin tahansa nurkkaan, pöydälle tai matolle, ja käyttää maalien sijaan pohjana vaikka huiveja.


Tämä on näihin nykyoloihin mahtava projekti sen takia, että sitä voi jatkaa monena päivänä. Askartelujen lisäksi voi käydä keräämässä kiviä tai oksia, ja etsiä laatikoiden kätköistä kaikenlaisia leikkiin sopivia tavaroita. Taikataikinasta voisi myös tehdä sisältöä minimaailman, ja vessapaperirullat ja jäätelötikut ovat myös hyvää askartelumateriaalia. Maitotölkeistä ja muista pakkauksista voi askarrella pieniä taloja.

Taloista tulikin mieleen, muutama vuosi sitten tein Ellun poneille leipomon. Pienoismaailma sekin! Ja lelukylpylän, se viihdytti silloista kolmevuotiasta monta tuntia.


Ja siitähän tuli ihan tosi hieno! Ellu teki aitauksen, esteen ja sillan Tigerin askartelutikuista, me teimme Veenun kanssa kaivon ja mies rakensi ladon. Onneksi tikkupakkauksessa oli sellaisesta kuva.


Ellu muisti, että meillä on Belville -legojen (joilla ei ole aikoihin kukaan leikkinyt..) joukossa legotyttöjä ja ilmeisesti alunperin mäkkäristä tulleita tyttöjä. Heistä tuli hevosille hyvät hoitajat ja leikki pääsi taas uusiin ulottuvuuksiin. Eräänä aamupäivän meidän piti mennä ulos, mutta leikit olivat niin hyvät heti aamupalan jälkeen, että emme vain ehtineet mihinkään ennen myöhäistä lounasta.

Kivet on liimattu paikalleen, mutta muita osia voi siirrellä: ehkä tästä tulee joskus vaikka se muumilaakso tai jotain Ryhmä Hau -leikkeihin?


Tämä oli kyllä kivaa puuhaa näihin päiviin, tytöistä oli kiva maalata ja askarrella ja leikit sujuivat todella hyvin. Oli kiva, kun sellaisetkin lelut, joilla ei ole toviin leikitty, pääsivät vuorostaan käyttöön.

Oletko joskus tehnyt jonkinlaisen minimaailman? Tai millaisen haluaisit tehdä? 

torstai 26. maaliskuuta 2020

Yllätyskassi ystäville

Kävimme eilen viemässä yllätyskassin ystäväperheen pihaan: teimme kortit ja pakkasimme kassiin vähän herkkuja, mutta erityisesti tekemistä lapsille tähän aika rankkaankin poikkeusaikaan.

Meidän lapsille teki hyvää askarrella kortteja kavereille ja puhua heistä. Sekin tuntui heistä hyvältä, että "ihan tyhmän koronan" keskellä ME VOIMME TEHDÄ EDES JOTAIN, ilahduttaa toisia. Sekin auttaa jaksamaan tätä hyvin rajoitettua arkea. Koronaelämästä puhutaan meillä aika paljon: olemme kertoneet taudista asiallisesti, mutta pelottelematta sen, mitä kummallekin lapselle heidän ikätasonsa mukaan on oleellista ja heidän kysymyksiinsä on aina vastattu. Lapsia on esimerkiksi mietityttänyt se, miksi mie  käyn edelleen töissä enkä ole kotona, ja miksi toiset saavat leikkiä pihoilla ja puistoissa porukalla ja he eivät. Aina näitä ei ole helppo selittää, mutta yritämme kuitenkin olla surkuttelematta liikaa. Asiat ovat nyt näin niin kuin ne ovat, ja me teemme oman osamme. Me pysymme oman perheen parissa, koska voimme, ja mie käyn töissä, koska täytyy - miun työtäni ei voi tuoda kotiin, niin kuin ei monen muunkaan työtä.



Pakkasimme ystäväperheen lapsille korttien lisäksi esimerkiksi katuliituja, puuhakirjan, tarvikkeet rannekoruihin, erilaisia askartelupapereita, saippuakuplia ja tarroja: sellaista tekemistä, joiden parissa viihtyy hetken itsekseen ja joihin ikä- ja taitotaso riittää. Elämässä on paikkansa niille puuhille ja askarteluille, joita tehdään vanhemman kanssa uutta oppien, ja sitten niille, joissa vain nautitaan tekemisestä, eikä äidin tai isän apua tarvita. Tässä korona-arjessa suosittelen kaikille lämpimästi erityisesti tuota jälkimmäistä. Koska meillä tehdään ja askarrellaan paljon, melkein kaikki löytyi meiltä kotoa valmiina, ja muutaman jutun ostin oman pakollisen kauppareissun yhteydessä: en siis kannusta ketään lähtemään nyt kauppoihin kiertelemään yllätysten perässä. Onneksi perusruokakaupoistakin löytyy yleensä kaikenlaista pientä myös lapsille, tai nettikaupoista voi tilata suoraan yllätyksensaajan kotiin.

Lapsilla oli paljon hyviä ideoita siitä, keitä kaikkia muita voisimme ilahduttaa tässä koronakotoilun aikana. Esimerkiksi korttien askarteleminen on varsin hyvää ajankulua, ehtiipä kokeilemaan paljon erilaisia tekniikoita... Onneksi posti vielä toistaiseksi toimii, samoin puhelin, ja videopuheluissa voi vaihtaa kuulumisia.



Koska koronan tarttuminen on vielä aika epäselvää pinnoilta, noudatimme kaikkia niitä varotoimia, mitä mieleen tuli. Askartelimme ja pakkasimme tavarat ehdottoman oireettomina ja valitsimme kassin sisällön sen mukaan, että lahjansaaja voi jättää sen halutessaan muutamaksi päiväksi syrjään odottelemaan tai pakastaa sisällön. Vaikka itse ei noudattaisi kaikkia varotoimia, kannattaa huomioida, että yllätyksen saaja voi haluta noudattaa.



Tästä ajasta jää väistämättä meille ja lapsillemme kaikenlaisia muistoja. Joidenkin haastateltujen asiantuntijoiden mukaan lapset eivät todennäköisesti tule muistamaan näkemiään/kuulemiaan uutisia tai muuta faktaa koronasta, mutta kodin tunnelmailmapiirin he tulevat muistamaan. Tottakai meitä miehen kanssa mietityttävät ja huolettavat niin terveydelliset kuin taloudellisetkin asiat, mutta käsittelemme omia huoliamme silloin, kun lapset eivät ole kuulolla. Tässä saattaa tapahtua mitä tahansa, mutta yritämme, että lapsille jäisi tästä muistikuva, että hankalissakin tilanteissa voi aina tehdä jotakin, ja että yhtä köyttä vetäminen kannattaa aina.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Koronapäiväkirja, osa 3

Vähän alkaa koettelemaan tämä korona - ja ken tietää, kauanko tämä vielä elämäämme vaikuttaa, varmasti pitkään!


Työnantaja antoi koko kaupungille ilmoituksen YT-neuvottelujen alkamisesta. Hiukan tuli olo, että ok, me olemme todella tärkeitä ja kriittisiä työntekijöitä silloin, kun koko muu Suomi sulkeutuu ja päiväkotien rattaat vain pidetään pyörimässä, mutta nyt olemmekin sitten taas turhia menoeriä. No, katsotaan, miten tilanne etenee. Olen päättänyt olla murehtimatta (liikoja) ennen kuin jotain tarkkoja tietoja on. Koska kellään ei kuitenkaan ole nyt mitään varmaa sanottavaa edes viikon päähän, ei ehkä ylihuomiseenkaan.

Mies sai jännitystä elämään kun erään työkaverin puoliso testattiin vahvan koronaepäilyn takia. Tauti paljastui influenssaksi, mutta kyllähän tämä herätteli: jossain kohtaa korona on meidän jomman kumman työpaikalla, tai tyttöjen päiväkodissa.



Olemme nyt järjestelleet työasioita niin, että lapset voivat olla kotona 14.4 saakka. Vielä muutama päivä sitten mietimme, että äiti tulisi hoitamaan tyttöjä viikoksi, mutta vaikka se olisi varsin turvallinen vaihtoehto, haluamme kuitenkin minimoida kaikki riskit kaikille. Tuon 14.4 jälkeen emme tiedä, mitä sitten teemme: todennäköisesti lapset palaavat päiväkotiin, koska miehen työtä ei ole mahdollista tehdä etänä ikuisesti, miun omaa ei ollenkaan. Tilanne on tietysti eri, jos miut lomautetaan, mutta aika nopealla tahdilla saisivat neuvottelut edetä, että se menisi niin. Katsotaan!


Kokonaisuudessaan mieli on vielä ihan hyvä. Tytöt ovat ottaneet korona-ajan ihan hyvin, eskarin ja päiväkodin kavereita on tietysti ikävä, mutta tylsää ei ole ollut. Eskarilainen sanoikin eilen, että on tässä ryhmässä koronassa hyvätkin puolensa: ehtii tehdä kotona kaikkia juttuja, mitä ei muuten meinaisi ehtiä. Tytöt ovat mm. leikkineet monilla sellaisilla leluilla, jotka ovat olleet pitkään vähällä käytöllä, ja piirtää ja lukea ehtii nyt ihan just niin paljon kuin haluaa. Ja olemme ulkoilleet todella paljon, niin metsissä kuin kotikaduillakin. Eilen nostin tyttöjen potkuttimet auton kyytiin ja vaihdoimme maisemaa, menimme keskustaan ulkoilemaan ja erilaisissa maisemissa oli piristävää olla.

Ystäviä ja sukulaisia on ikävä, ken tietää, milloin nähdään. Onneksi on Messenger ja muut viestipalvelimet! Eilen kuulimme jo lähes unohdetun äänen kun ovikello soi ja eräs naapuruston rouva toi meille DVD:n: vaihdoimme hetken kuulumisia mie ovensuussa ja hän terassin toisella laidalla, ja jo se lyhyt kohtaaminen oli piristävä - ja hämmentävä. Miten äkkiä kaikki muuttuikaan.



lauantai 21. maaliskuuta 2020

Töitä, etätöitä, eskaria: koronapäiväkirja, osa 2

Ensimmäinen koronaviikko meni meillä hyvin. Mies teki etätöitä keskiviikosta perjantaihin: aiemmin ne eivät oikein ole olleet mahdollisia, mutta onneksi nyt olivat. Jos tästä tilanteesta pitää löytää uusia puolia niin tämä etätöiden satunnainen mahdollisuus on ainakin yksi - siitä voi olla paljon apua kun eskarilaisesta tulee koululainen ja koulun lomien hoito pitää ratkaista.



Tein tytöille joka päivälle kuvitetun päiväohjelman ja se toimi oikein hyvin: kun lapset, erityisesti kolmevuotias, näkivät, mitä tapahtuu ja missä kohtaa päivää isi on heidän kanssaan ja milloin tekee töitä, vältyttiin jatkuvilta isi-isi-isi-isi-keskeytyksiltä. Täytin päivän vaihtelevalla tekemisellä, johon kolmevuotiaskaan ei tarvinnut aikuisen avustusta (DVD, äänikirjan kuuntelu, hamahelmet, maalaaminen, värityskuvat, palapelit, kirjat, leikki, ulkoilu omalla pihalla jne).



Eskarilaiselle oli välillä omia eskarihetkiä, niistä lisää myöhemmin. Hänelle lankesi vastuuta pikkusiskon perään katsomisesta, mutta kävimme päivän läpi ja juttelimme, missä kohdissa toivomme hänen katsovan siskon perään ja auttavan jossain jutussa, ja että sitä ei ole koko päivä. Samaan tapaan toimimme muussakin arjessa ja haluan pitää tästä kiinni nytkin: luotettava, lempeä ja näppärä eskarilaisemme ei ole kolmevuotiaana lastenvahti eikä viihdytysautomaatti, mutta koska perhe vetää yhtä köyttä, niin hän hoitaa osansa auttamalla pienempäänsä. Tästä sitten kiitetään päivittäin ja hänellä on omia etuuksiaan, joita pienemmällä ei ole, eli ne hänen rakastamansa eskarihetket.

Eskarista ei täällä tullut kotitehtäviä poissaolon ajalle. Valtioneuvosto ei linjannut, että esikoululaisilla olisi oikeus/velvollisuus etäopetukseen , mutta moni eskari muissa kunnissa on lähettänyt runsaasti tehtäviä jopa päivittäin. Meillä eskarilainen lukee sujuvasti ja osaa kirjoittamisen alkeet, muutkin taidot ovat kunnossa, joten olin lähinnä ajatellut, että pienet eskarihetket ovat lähinnä vaihtelua arkeen ja voivat olla ihan mitä tahansa puuhakirjan sokkelotehtäviä. Koin sitten pienen shokin kun kuulin ja näin listaa muiden kuntien eskareiden tehtävistä ja vihdoin ja viimein uskalsin avata kotikaupungin eskareiden yhdessä lähettämän linkkilistan. Pitää nyt viikonloppuna hiukan ideoida, että mitäs ensi viikolla tehtäisiin: koska numerot, kirjaimet jne ovat meidän eskarilaiselle jo tuttuja, keskitymme varmaankin taidekasvatukseen, ohjelmointiin ja tietotekniikkaan, ilmiöpohjaiseen oppimiseen ja karkeamotoriikkan kehittymiseen. Eli askartelemme, leikimme joululahjarobotilla ja opetellaan käyttämään tietokonetta ja näppäimistöä sekä tehdään retkiä.



Ensi viikolla mies palaa töihin ja mie olen muutaman päivän palkattomalla vapaalla. Miehelle oli jo aiemmin sovittu perjantaiksi vapaapäivä. Seuraava viikko on arvoitus, ehkä äitini tulee hoitamaan lapsia, jos koronatilanne siltä näyttää. Mietimme tätä  tarkasti, mutta tämän hetkisellä tiedolla se voisi olla hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Kaikki voi tietysti muuttua äkisti niin ei kannata suunnitella liikaa.



Palkaton vapaa ei paljoa naurata palkkapäivänä, mutta ainakin se on kiva, että koska miun ei tarvitse tehdä töitä kotona ollessani, voimme olla tyttöjen kanssa vapaammin. Ehkä teemme retkiä tai leivomme tai ompelemme? Kuluneella viikolla maalailin kolmevuotiaan huoneeseen uuden pöydän, nyt on työn alla tuoli, ja tällaisia pieniä sisustus/kodinlaittelujuttuja tulee varmaan tehtyä lisää.

Päivä ja viikko kerrallaan. Kyllä tästä selvitään. Postauksen kuvat Instagramistani Tarinat-osiosta, miut löytää siellä nimimerkillä @minna.no







tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kohti poikkeavia aikoja ( ja koronapäiväkirja, osa 1)

Kirjoitin aiemmin siitä, saako korona ärsyttää. No saa, ja nyt se on alkanut jo pelottaakin.

Tämä postaus on kirjoitettu juuri tämän hetken fiiliksistä, koska haluan tallentaa tämän. Se, että kirjoitan jonkin nyt ärsyttävän miua, ei tarkoita, että se oikeasti enää huomenna ärsyttäisi, tai että kokisin tähän kirjaamieni pelkojen tai huolien takia elämän synkäksi tai raskaaksi. Tällaista tajunnan virtaa tuli tänään tiistai-iltana:

Kuten moni muukin, seurasin maanantaina pöyristyneenä ministerien tiedotustilaisuutta. Pelko alkoi hiipiä sisuskaluihin, kaikki tuntui epätodellista ja huomasin miettiväni, että tältäkö isovanhemmista tuntui, kun he kuuntelivat radiosta sodan syttymisestä: en nyt tarkoita mahdollisten kuolonuhrien pelkoa, vaan sitä epätodellista ja epätietoista oloa, joka tuollaisten uutisten jälkeen tulee. Lähdimme ystävän kanssa lenkille, puhuimme koronasta ja kaikesta muustakin. Illalla seurasin aluksi somea, mutta ärsyynnyin, kun eihän kellään siihen aikaan ollut kertoa mitään varmaa ja yritin käydä nukkumaan. Keskustelimme miehen kanssa, että mitäs ihmettä nyt - päiväkodit ovat auki, miun on mentävä töihin, voidaanko miehen työt järjestää jotenkin etänä?


Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin töihin, mies vei lapset vielä hoitoon. Töissä tervehdimme työkavereiden kanssa toisiamme ihmetys kasvoillamme: mitä tänään on luvassa, mitä nyt tapahtuu? Ketä tänne tulee ja millaisia tunteita meillä työntekijöillä, lapsilla ja vanhemmilla on? Lapsia oli hoidossa paljon tavanomaista vähemmän, päivä sujui omaan tahtiinsa, tiedotimme mitä itse tiesimme ja saimme jotain uutta tietoa. Ei paniikkia, mutta huolta ja epätietoisuutta.

Mies järjesti tahollaan itselleen etätyömahdollisuuden ainakin loppuviikoksi. Ehkä pari seuraavaa päivää näyttävät, mitä sitten. Tunnen kateutta, jopa raivoa, kun luen somesta kommentteja siitä, miten rankkaa on tehdä etätöitä ja olla yksin kotona, tai olla lasten kanssa neljän seinän sisällä - tottakai järjellä uskon, että rankkaa on ja tietysti sen saa sanoa, mutta kiukkuinen, katkera tunne sisälläni huutaa, että älkää valittako, te saatte olla (lastenne kanssa) turvassa, jos teidän ongelmanne on lasten liika television katselu tai tylsistyminen kun ei ole työkaveria jonka kanssa livenä jutella, niin se on tässä tilanteessa aika pieni ongelma. Saan tehdä itseni kanssa töitä että pääsen eroon tästä epäreiluuden tunteesta, mutta enköhän pääse. Vaikka kauhistuttaakin, mitä tästä seuraa, että pidämme päiväkoteja auki ilman suojavarusteita saippuan ja käsidesin voimin.



Tein lapsille päiväohjelmat tuleville päiville: DVD:tä, ulkoilua, pelejä, hamahelmiä, värityskuvia, kirjoja, äänikirjoja ja leikkiä, välillä lounas ja (päiväuni)satuhetki isin kanssa, joskus pyörälenkki tai puisto oman pihan sijaan. Välillä tytöille eri hommia, eskarilaiselle hänen hinkumiaan tehtäviä ja toiselle sillä aikaa vaikka Pikku Kakkosen pelejä. Onneksi kotiäitiajasta on niin vähän aikaa ja lapset ovat aina eläneet aikamoisessa päiväkotirytmissä, että uskon miehen saavan työrauhaa aika hyvin. Juttelimme tyttöjen kanssa siitä, että isi ei ole nyt oikeasti vapaalla vaan tekee töitä, ja ainakin kuusivuotias ymmärsi asian hyvin. Katsotaan, miten kolmevuotiaalla menee.

Loppuiltapäivästä, iltaisin ja viikonloppuna pitää varata aikaa lasten kanssa olemiseen ja ainakin eskarilaisen aktivoimiseen. Somessa jaetut "ota korona ihanana kotoiluna!" -vinkit eivät varmasti parin päivän jälkeen paljoa naurata, kun työpäivän jälkeen pitää omistautua lapsille vaikka miten väsyttäisi ja valmistella vielä seuraavan päivän ruuat ja hommat, sekä hoitaa kotityöt, ilman harrastusten tai muiden kivojen menojen tuomaa vastapainoa.

Tällaisilla suunnitelmalla nyt ainakin pari seuraavaa päivää. Katsotaan, mitä ensi viikolla tapahtuu.

Tsemppiä teille kaikille, joiden arjen korona löi uusiksi!

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Saako korona ärsyttää?

No täällä ainakin ärsyttää, sai tai ei. Mennyt viikko on pahoittanut mielen monta kertaa: messuja on peruttu, samoin kaikki omat ja lasten harrastukset, teatteriesityksiä ja muita tapahtumia (joihin meillä tietysti oli liput jo maksettuna).


Mielenpahoituksesta huolimatta pesemme tietysti käsiä huolella, yskimme hihaan ja kainaloon ja tarkkailemme omaa ja lasten vointia. Meitä harmittaa menetetyt kivat menot ja menetetyt rahat, sekä se, että kaupasta olivat loppu sekä vakiovessapaperi että lempihernekeitto, mutta riskiryhmässä enempiä harmittaa ja pelottaa valtavan paljon enemmän. Tietysti me teemme kaiken, mitä meitä ohjeistetaan nyt tekemään. Silti harmittaa ja SAA HARMITTAA, se on inhimillistä. 

Tässä koronavarautumisen keskellä eläessä (vai jo koronan keskellä?) huomaa, että moni juttu on ihan uusi. Vaikka meillä on periaatteessa aina kotona ruokaa, vessapaperia (hahhah), peruslääkkeitä ja saippuaa, niin perjantaina aloin miettimään, että onko ihan oikeasti. No ei ollut vessapaperia ja särky/kuumelääkkeistä vain jämät. Perjantaina kävin sitten ostamassa paketin sitä kuuluisaa vessapaperia ja kaupasta pakastimeen ja kaappeihin hiukan normaalia enemmän ruokaa (koska järki käteen tässäkin) ja apteekissa hankkimassa täydennystä lääkevarastoihin. Meitä ei pelota, emme aio linnoittautua kotiin ja vessapaperikaan ei varmasti lopu maailmasta, mutta jos joku alkaisi oireilemaan, voimme jäädä heti kotiin ja järjestää ystävien ja kauppakassipalvelujen avulla rauhassa ruokahuollon kuntoon.


Sekin on yllättänyt, kuinka tällainen epidemia vaikuttaisi/vaikuttaa omaan työhöni ja omiin lapsiini. Ainahan sitä on kevyesti heitelty, että jos joku valtava tautiepidemia tulisi, niin sitten koulut ja päiväkoti kiinni vaan ja Suomeen lappu luukulle. Nyt kun se mahdollisuus on sanottu ääneen niin huomataan, kuinka iso ja hankala asia se on. Sairaanhoidon täytyy toimia. Lääkkeitä on saatava, samoin ruokaa valmiina sairaille ja tarvikkeina meille muille. Poliisien ja palomiesten on toimittava edelleen, samoin sähkön, veden ja tietoliikenneyhteyksien. Yhteiskunnan päivittäiseen pyörittämiseen tarvitaan aikamoinen määrä ihmisiä, ja joidenkin on hoidettava heidän lapsensa ---

Tottakai olen järjellä aina tiennyt, että se joku olen minä, mutta tässä sen nyt oikeasti tajuaa. Joissain maissa tai niiden osissa on suljettu koulut ja päiväkodit, mutta Suomessa ei vielä olla menossa niin pitkälle (tietysti tilanne voi muuttua hyvin äkistikin). Päiväkodit, minä siinä mukana, hoitavat toistaiseksi lapsia ja kohtaavat vanhempia, ja koska minä olen töissä, ovat omat lapseni päiväkodissa. Tuntuu ristiriitaiselta, että harrastukset on lopetettava ja isoja väkijoukkoja vältettävä, mutta kuitenkin lapset ja aikuiset päiväkodissa tapaavat päivän aikana kymmeniä eri ihmisiä, joista valtaosa ei todellakaan osaa yskiä kainaloon. Tuntuu epäreilulta, kun hallitus suosittelee etätyötä, mutta kuinka monelle se oikeasti on mahdollista? (Ja kokonaan ihan eri ärsytysasia on se, että somessa kehotetaan unohtamaan valitus, "nauttimaan kotoilusta" ja  lukemaan nyt kaikki kirjat, joita ei aiemmin ehtinyt, siivoamaan kaapit ja katsomaan Netflixiä. Näitä kirjoittaneilla ihmisillä ei selvästi ole pieniä lapsia. Ja vaikka olisikin, monelle kahden viikon kotonaolo voi olla ihan taloudellinen katastrofi, eikä mitään rentoa oleskelua.) 




Huolettaa ja ärsyttää siis, mutta tuntuu, että sitä ei saisi sanoa ääneen. Minun ei kuitenkaan tarvitse olla huolissani hengestäni tai toimeentulostani, joten hyvinhän tässä menee. Liikuntaa, lempivessapaperia, harrastuksia, kirppistapahtumia, teatteria ja lasten pettymyksiä enemmän miua kuitenkin huolettaa ja ärsyttää se, ettei kukaan tunnu tietävän mitään. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? Kauanko tämä kestää? Mitä seuraavaksi tapahtuu ja missä vaiheessa? Meille tämä korona-case on tähän mennessä ollut opettavainen kokemus kotivaran tärkeydestä ja monelle muulle käsien pesemisen tärkeydestä, mutta terveydenhuollolle ja hallituksella tässä tuntuu olevan paljon uutta opittavaa ja mietittävää.


Ugh. Olen ärtymykseni purkanut. Se sallittakoon. 

Pysykää terveenä ja pitäkää huolta myös muista!